Yyterin hiekkarannat jäivät taakse, Porissa kävimme vielä Kallon majakalla, jossa merielämää pääsee tunnelmoimaan aika kätevästi. Tämän majakan pihaan asti voi ajaa nimittäin autolla. Samoilin majakan ympäristössä ja istuin penkillä katselemassa aaltoja. Kävelin aallonmurtajien reunaa, toisella puolella niemeä näkyi Porin rahtilaivasatama. Valkoposkihanhet seuranani katselin kaukana kohoavia satamanostureita. Nousimme autoon ja sileät rantakalliot jäivät taakse.
Jatkoimme matkaa Kristiinankaupunkiin, jossa oli tarkoitus olla pari yötä. Kristiinankaupunki tuntui heti mukavalta paikalta. Majapaikka oli ihana ja varasimme heti kolmannenkin yön samasta paikasta. Kristiinankaupunkiin saavuttiin pitkää siltaa pitkin ja jotenkin olo oli kuin ulkomailla, Ruotsissa ehkä. Tästä kaupungista minulla ei ollut mitään tietoa etukäteen. Kristiinankaupunki pieni reilun 6000 asukkaan kaupunki. Kaupungin tarina ulottuu 1600-luvulle ja tallella on vielä joitakin tuon ajan talojakin. Kissanpiiskaajankuja on hyvin kapea katu ja kävelimme sitä pitkin rannalle. Ostin kaupungilta mansikoita ja ihailin kangaskaupan pitsikankaita. Mattomyyjän kauniit kotimaiset matot kiinnostivat myös, niin harvoin kotimaassa kudottuja mattoja tulee missään vastaan. Jätimme haikein mielin Kristiinankaupungin taakse, oli kiva huilata muutama päivä ajamisesta. Vaasassa suuntasimme syönnin jälkeen Raippaluodon sillalle. Se on Suomen pisin silta, yli kilometrin pituinen. Jatkoimme matkaa illaksi hotelliin Kokkolaan. Matkan varrella oli Klemetsin talot, joka on harvinaisen hyvin säilynyt pohjalaistalon pihapiiri kaksikerrosikkunoineen. Kokkolassakin on hyvin säilynyt vanha kaupunki Neristan, jota katselimme vain auton ikkunasta. Kokkolasta olin aikaisemmin tutkinut, että sieltä pääsisi Tankarin majakalle, joka olisi varmasti hieno paikka käydä ulkosaaristossa. Tuolla kertaa meriretki kuitenkin jäi tekemättä. Matkasimme Lohtajan hiekkarannoille viettämään viimeisen matkapäivän piknikkiä ja saamaan vielä hiekkaa varpaisiin. Alunperin suunnittelimme matkan jatkuvan vielä Kalajoelle, mutta päätimme viettää viimeisen aamupäivän tuolla rauhallisemmalla hiekkarannalla. Reilun viikon pituinen reissu alkoi lähestyä viimeisiä maisemiaan, korkeita pohjalaistaloja, peltoja ja lopulta tuttuja Keski-Suomen seutuja. Illalla olimme taas Jyväskylässä, monta maisemaa ja merituulen tuoksua rikkaampana. Illalla kotona nukahtaessa kuuli vielä meren aaltojen äänen.
10 Kommentit
Tutkin ennen matkaamme Saariston rengastien pysähdyspaikkoja. Rengastie kulkee Turun ja Naantalin kautta ja toivoin, että pääsisimme ajamaan ainakin pätkän tuotakin tietä. Silloin löysin ensimmäisen kerran Louhisaaren kartanolinnan ja halusin sisällyttää reissuun poikkeamisen tuossa kauniissa rakennuksessa .
Puukuja reunusti tietä ja kartanolinna häämötti edessä. Juuri näin kartanoihin kuuluukin saapua. Odottaa, milloin kuja päättyy ja määränpää kohoaa näköpiiriin. Nousimme auton kyydistä, niinkuin aikanaan vaunuista tai hevosen selästä on laskeuduttu, kiiltävät saappaat auringossa hohtaen. Ihana lämmin loppukesän päivä otti meidät vastaan ja tuulessa tuoksui merenranta, joka linnan takana jossakin liplattaa. Louhisaaren kartanolinna on marsalkka Mannerheimin synnyinkoti ja sekin jo tekee paikasta mielenkiintoisen. Emme ehtineet tuolla kertaa opastetulle kierrokselle sisätiloihin, mutta haluan joskus tulla uudestaan ja käydä kierroksella kolmikerroksisessa rakennuksessa. Kahden pikkuisen kanssa automatkaillessa nimittäin tarkka aikataulu on kaiken a ja o, jotta ehtii tarpeeksi aikaisin illalla seuraavaan yöpymispaikkaan. Pistäydyin kuitenkin alakerran museokaupassa ja jatkoimme vieressä olevaan kahvila-ravintolaan, jossa söimme ihanan lounaan. Louhisaaren puutarhassa on viljelty kaikenlaisia yrttejä jo kartanon alkuajoista lähtien 1600-luvulta. Minulle on entuudestaan tuttu Louhisaaren mustaherukanlehtijuoma. Kuplivan alkoholittoman juoman resepti onkin Louhisaaren keittokirjoista, täällä sitä tehtiin ja Mannerheim sitä ilmeisesti siemaili. Istahdimme takaisin autoon ja katselimme vielä koivukujan alkuun palattuamme paanukattoista Askaisten kirkkoa. Tie jatkui Raumalle, jossa yövyimme. Seuraavana päivänä kävelimme Vanhassa Raumassa, joka oli aivan huikea! En ollut kuvitellut Vanhaa Raumaa oikeasti niin laajalle levittyvänä alueena. Kaikkein hienointa tuossa vanhassa puukaupungissa on, että se on elävä kaupunkikeskus. Vanhojen talojen lomassa näkee työmatkalaisia, on putiikkeja ja kahviloita - siellä eletään arkista elämää. Vanha Rauma on Pohjoismaiden laajin säilynyt puukaupunkialue! Se on aivan upeaa. Suomessa, jossa niin paljon vanhoja puutalo on surutta purettu pois, on sittenkin kunnioitettu ja säilytetty tällainen paikka kuin Vanha Rauma. Jyväskylässä kauan asuttuani tämä tuntuu ihmeelliseltä - Jyväskylässä kun ei montaa vanhaa puutaloa ole jäljellä vaikka kaupunkia ei sota-aikana edes pommitettu. Ja Vanhasta Raumasta on huolehdittu, se on pidetty voimissaan. Syystäkin Vanha Rauma on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Raumassa jäi kokemista toiseenkin reissuun, eihän sitä oikein päivässä ehtinyt kunnolla tutkimaan. Etenkin talojen kauniita ikkunanpokia olisin voinut katsella pitempäänkin, voi tuota käsityön taitoa kun puukaiverruksia ja pitsikuvioita on nikkaroitu. Myös pitsiviikoilla olisi kiva joskus käydä. Jatkoimme Poriin ja toisenlaisiin maisemiin. Matkan varrelta ostimme mansikoita ja herneitä ja menimme piknikille Yyterin hiekkarannoille. En tiennyt Suomessa olevan tällaisia dyynejä. Rannalla oli aika tuulista eikä aurinko ihan paistanut. Mutta hiekka, se oli pehmeää varpaissa. |
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? KIRJA TILATTAVISSAARKISTO
marraskuu 2023
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|