Anne A.
  • TIETOKIRJAT
  • MATKAILUSISÄLLÖT
  • Kettukallio ja Ketturanta
  • Matkahetket -blogi
  • Valokuvaus
    • Portfolio

Matkahetket -blogi

LUMOAVA BERGAMO

28/11/2024

1 Kommentti

 
Loppukesän reissu Bergamoon Italiaan ystävän kanssa oli viime kesän kohokohtia. Minulla ei ollut kaupungista juurikaan tietoa etukäteen ja se osoittautui todella ihastuttavaksi ja lämminhenkiseksi Lombardian maakunnan kaupungiksi.
Kuva
Heti ensimmäinen mukava juttu oli, että lentokenttä sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä kaupungista ja bussilla pääsee todella kätevästi kaupunkiin. Ostimme 72 tunnin bussilipun, joka toimi koko reissumme ajan ja sillä pääsi kulkemaan niin lentokentältä kaupunkiin ja takaisin kentälle kuin funikulaarilla ylös vanhaan kaupunkiin, Cittá Altaan. ​Lentokentältä lähtee busseja myös suoraan Milanoon. Jos Bergamossa viettäisi pitempään aikaa, voisi reissuun hyvin yhdistää käynnin Milanossa ja järviseuduilla, kuten Como-järvellä.

Lentokentän tuntumassa kauppakeskus Oriocenterissa voi mukavasti odotella lennon lähtöä. Kauppakeskuksessa voi syödä vaikkapa pastapikaruokalassa, jossa lähtöpäivänä valitsin Calabrialaisen vihannesravioliannoksen, joka oli todella maukas! Höyryävissä kattiloissa kiehui erilaisia pastoja ja ravioleja ja ne koostettiin valituiksi annoksiksi erilaisten pastakastikkeiden avulla. Ripaus juustoa päälle ja ihana annos oli valmis. Bergamon alueelle ominainen ruoka on polenta eli maissijauhoista valmistettu puuro. Herkkupuolella keltainen kupolin muotoon siloitellulla marsipaanilla ja suklaahipuin koristeltu Polenta e Osei -kakku on maistamisen väärti. Sisuksesta suorastaan sulaa suuhun suklaa- ja hasselpähkinätäytteen makujen kimara. Raikkaat mango- ja mansikkamehujäät ja tietysti samettinen gelato kaikissa mahdollisissa mauissa, ovat jälkiruoissa suosikkeja. Mukavaa oli käydä eri ruokakaupoissa ostamassa erilaisia focaccia -leipiä, jugurtteja, tuoremehuja ja muita herkkuja iltapalaksi hotellihuoneessa syötäväksi. 

Bergamon seutu on todella kaunista kaupungin taustalla kohoavan sinertävän Alppien vuorijonon ja alppilaaksojen ansiosta. Se on mukavan kokoinen kaupunki, jonka museotarjonta on kokoisekseen hämmästyttävän kattava. Kiersimme kolmessa päivässä kuusi museota! Silti kaikissa ei käytykään. Erityisesti Accademia Carraran taidemuseo vaikutti mielenkiintoisella kokoelmallaan. Muita kiinnostavia museoita oli luonnontieteellinen museo, Palazzo Moroni rinnepuutarhoineen sekä argeologinen museo, joka valottaa Rooman valtakunnan aikaista elämää alueella. Katedraalimuseo vie vaikutelman vielä astetta pidemmälle, sillä se sijaitsee Sant’Alessandro katedraalin alla. Museotilassa on nähtävissä salmiakkikuvioisia mosaiikkilattioita, roomalainen katu ja kauniita kivikaiverruksia ja esineistöä Rooman valtakunnan ajalta.

Citta Alta on viihtyisä ja sinne pääsee joko kävellen rinnettä tai funikulaarilla. Yleensä menimme funikulaarilla ylös ja kävelimme alas. Harpun suloiset ja vuosisatojen takaiset kauniit sävelmät tavoittavat kuulijan korvat taitavan katusoittajan näppäillessä soitinta. On jäätävä hetkeksi kuuntelemaan. Lavatoio on pitkä valkoisesta marmorista vuonna 1881 rakennettu katettu pesula. On kiva pysähtyä syömään mansikkamehujää istahtaen puiden piiriin vanhan pyykinpesupaikan laidalle, johon bergamolaiset naiset ovat aikoinaan kokoontuneet pyykkäämään ja vaihtamaan kuulumisia. Kaupungin lukuisissa kellotorneissa kellot soivat yhtenään ja tuovat oman tunnelmansa. Ainakin yhteen niistä voi kiivetä ja maisemat kaupungin yli olivat kauniit. Kannattaa vähän seurata, milloin kellot soivat, voi olla aika kova ääni jos soitto sattuu kohdalle juuri kun on aivan kellojen alla näköalatasanteella. Katedraaleissa kannattaa käydä katsomassa kauniita maalauksia ja eri värisillä marmoreilla pinnoitettuja rakennuksia.

Alas uudempaan osaan kaupunkia palatessa Venetsialaiset muurit sulkevat Cittá Altan syliinsä ja tarjoavat maisemat kauas alakaupungille, eli Citta Bassaan, ja sen taakse kauas Alpeille asti. Kaupunkia ympäröivät muurit ovat UNESCOn maailmanperintöluettelossa. Citta Bassan pääkatu kulkee rautatieasemalta suoraan vanhan kaupungin suuntaan ja sen varrelta voi suunnata ostoskaduille ja ruokakauppoja on sen varrella ja lähistöllä hyvin myös. Vaatekauppojen tangoissa pellavasta ja puuvillasta valmistetut kesäiset vaatteet odottavat ostajia. Illallisajan lähestyessä paikallisten asukkaiden iloinen ja pulputtava porina kertoo, että perheet vauvasta vaariin ja mummoon kokoontuvat viettämään aikaa yhteisen illallisen äärelle kadun varrelle levittyviin ravintoloihin. Tämän tunnelman haluan tallettaa sydämeen ja palata joskus uudestaan.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
annea blog
1 Kommentti
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin link
9/12/2024 10:01:56

Näyttääpä tuo pizza herkulliselta, jo se yksistään olisi hyvä syy matkustaa Italiaan. Bergamossa en itse olekaan käynyt, vaikka Pohjois-Italiassa muuten onkin tullut vietettyä aikaa.

Vastaa

Kommenttisi lähetetään sen hyväksymisen jälkeen.


Jätä vastaus.

    Picture

    BLOGISTA

    Tervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä,  tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? 
    ​

    ILMESTYY PIAN!

    Kuva

    KIRJA TILATTAVISSA

    Kuva

    ARKISTO

    helmikuu 2025
    marraskuu 2024
    maaliskuu 2024
    marraskuu 2023
    huhtikuu 2023
    heinäkuu 2022
    tammikuu 2022
    marraskuu 2021
    elokuu 2021
    huhtikuu 2021
    maaliskuu 2021
    tammikuu 2021
    joulukuu 2020
    lokakuu 2020
    syyskuu 2020
    elokuu 2020
    kesäkuu 2020
    saattaa 2020
    huhtikuu 2020
    helmikuu 2020
    joulukuu 2019
    syyskuu 2018
    kesäkuu 2018
    huhtikuu 2018
    maaliskuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    joulukuu 2017
    marraskuu 2017
    lokakuu 2017
    elokuu 2017


    ​INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY


    MATKASSA MUKANA

    Picture

Copyright ⓒ Anne A. Photography 2025

​[email protected]

SEURAILETKO JO?
  • TIETOKIRJAT
  • MATKAILUSISÄLLÖT
  • Kettukallio ja Ketturanta
  • Matkahetket -blogi
  • Valokuvaus
    • Portfolio