Tutkin ennen matkaamme Saariston rengastien pysähdyspaikkoja. Rengastie kulkee Turun ja Naantalin kautta ja toivoin, että pääsisimme ajamaan ainakin pätkän tuotakin tietä. Silloin löysin ensimmäisen kerran Louhisaaren kartanolinnan ja halusin sisällyttää reissuun poikkeamisen tuossa kauniissa rakennuksessa .

Puukuja reunusti tietä ja kartanolinna häämötti edessä. Juuri näin kartanoihin kuuluukin saapua. Odottaa, milloin kuja päättyy ja määränpää kohoaa näköpiiriin. Nousimme auton kyydistä, niinkuin aikanaan vaunuista tai hevosen selästä on laskeuduttu, kiiltävät saappaat auringossa hohtaen. Ihana lämmin loppukesän päivä otti meidät vastaan ja tuulessa tuoksui merenranta, joka linnan takana jossakin liplattaa.

Louhisaaren kartanolinna on marsalkka Mannerheimin synnyinkoti ja sekin jo tekee paikasta mielenkiintoisen. Emme ehtineet tuolla kertaa opastetulle kierrokselle sisätiloihin, mutta haluan joskus tulla uudestaan ja käydä kierroksella kolmikerroksisessa rakennuksessa. Kahden pikkuisen kanssa automatkaillessa nimittäin tarkka aikataulu on kaiken a ja o, jotta ehtii tarpeeksi aikaisin illalla seuraavaan yöpymispaikkaan. Pistäydyin kuitenkin alakerran museokaupassa ja jatkoimme vieressä olevaan kahvila-ravintolaan, jossa söimme ihanan lounaan. Louhisaaren puutarhassa on viljelty kaikenlaisia yrttejä jo kartanon alkuajoista lähtien 1600-luvulta.  Minulle on entuudestaan tuttu Louhisaaren mustaherukanlehtijuoma. Kuplivan alkoholittoman juoman resepti onkin Louhisaaren keittokirjoista, täällä sitä tehtiin ja Mannerheim sitä ilmeisesti siemaili.

Istahdimme takaisin autoon ja katselimme vielä koivukujan alkuun palattuamme paanukattoista Askaisten kirkkoa. Tie jatkui Raumalle, jossa yövyimme. Seuraavana päivänä kävelimme Vanhassa Raumassa, joka oli aivan huikea! En ollut kuvitellut Vanhaa Raumaa oikeasti niin laajalle levittyvänä alueena. Kaikkein hienointa tuossa vanhassa puukaupungissa on, että se on elävä kaupunkikeskus. Vanhojen talojen lomassa näkee työmatkalaisia, on putiikkeja ja kahviloita - siellä eletään arkista elämää. Vanha Rauma on Pohjoismaiden laajin säilynyt puukaupunkialue! Se on aivan upeaa. Suomessa, jossa niin paljon vanhoja puutalo on surutta purettu pois, on sittenkin kunnioitettu ja säilytetty tällainen paikka kuin Vanha Rauma. Jyväskylässä kauan asuttuani tämä tuntuu ihmeelliseltä - Jyväskylässä kun ei montaa vanhaa puutaloa ole jäljellä vaikka kaupunkia ei sota-aikana edes pommitettu. Ja Vanhasta Raumasta on huolehdittu, se on pidetty voimissaan. Syystäkin Vanha Rauma on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991.

Raumassa jäi kokemista toiseenkin reissuun, eihän sitä oikein päivässä ehtinyt kunnolla tutkimaan. Etenkin talojen kauniita ikkunanpokia olisin voinut katsella pitempäänkin, voi tuota käsityön taitoa kun puukaiverruksia ja pitsikuvioita on nikkaroitu. Myös pitsiviikoilla olisi kiva joskus käydä.

Jatkoimme Poriin ja toisenlaisiin maisemiin. Matkan varrelta ostimme mansikoita ja herneitä ja menimme piknikille Yyterin hiekkarannoille. En tiennyt Suomessa olevan tällaisia dyynejä. Rannalla oli aika tuulista eikä aurinko ihan paistanut. Mutta hiekka, se oli pehmeää varpaissa.

​

Olin kauan miettinyt millaista olisi ajaa pitkin Suomen Länsi-Rannikkoa ihan kunnon matkan verran? Nähdä erilaisia merenrantoja ja vanhoja puukaupunkeja. Kolme vuotta sitten tuo toiveeni toteutui ja teimme roadtripin Jyväskylästä käsin Naantalin, Rauman ja Porin kautta Kristiinankaupunkiin, josta matka jatkui Vaasaan, Kokkolaan ja Lohtajalle. Tuo matka oli minulle Järvi-Suomen kasvattina ja asujana avartava ja ikimuistoinen!

Keveät pitsiverhot heilahtivat ikkunassa, kun ilmavirta tarttui niihin. Loppukesän iltapäivä oli lämmin ja lehtien sävy puissa jo syvänvihreä. Kesää oli vielä ja kadulla tuntui lämmin tuulahdus mereltä. Saavuimme reissullamme ensin Naantaliin Hotelli Paloon, joka on ihastuttava majapaikka. Nukuimme pehmoisissa pellavalakanoissa ullakkohuoneessa räsymatot lattioilla, nostalgisessa vanhassa hirsitalossa. Aamupalan jälkeen pakkasimme eväät ja tuttipullot kassiin ja lähdimme kävelemään Naantalin rantaa ja Muumimaailmaa kohti. 

Muumimaailma oli tosi mukava paikka ja toivon mukaan menemme sinne uudemman kerran nyt tulevana kesänä, kun nuorimmainenkin saisi reissusta jo enemmän irti. Muumifanille tämä on tietysti unelmapaikka ja erityisen hauskaa oli, että Muumitalossa oli Muumimamman hillokellarikin. Rannalla uimakoppi oli juuri niin kiva kuin muumikirjoissakin. Alkuillan auringon säteet kimaltelivat vedessä ja saaristoluonto ympäröi pieniä ja suuria seikkailijoita. Palasimme illan tullen takaisin majapaikkaan, pakkasimme tavarat ja lelut laukkuihin. Seuraavana päivänä maukkaan aamiaisen jälkeen matka jatkuisi.