SUOMI
MÄNTYHARJUN KIRKONKYLÄ JA CITYPATIKKA14.12.2019 Blogini on viettänyt pikku taukoa ja samalla blogin suunta on kirkastunut. Niinpä kirjoitan jatkossa entistä vahvemmin kotimaan matkailun puolesta ja varsinkin Etelä-Savosta, jossa paluumuuttajana näkee tuttuja paikkoja uusin ja avarammin silmin. Lue>>
|
SUOMI
KESÄ SUOMESSA20.9.2017
Muuttuneita värejä, tuulessa syksyn tuntu. Päiviä kun kesä vielä viipyy poskilla, päiviä villasukat jalassa. Lue>> |
MATKAVALOKUVAUSMATKAKUVAUKSESTA8.6.2018
Ajattelin kirjoittaa mitä kameralaukussani on mukana reissun päällä. Naurattaa, kun jossakin vaiheessa järjestelmäkamera tuntui liian painavalta matkoilla. Lue>> |
SUOMI
VEDEN ÄÄRELLÄ SAVONLINNASSA1.5.2018
Kävelen siltaa pitkin katse torneissa, katse kiviseinässä. Rappuset vievät ylös, yhä ylemmäs torneihin. Vuosituhat kuin henkäys vain, linna vartioi vieläkin. Lue>> |
SUOMI
SUOMEN LÄNSI-RANNIKKO ROADTRIP osa 3 Majakkanostalgiaa16.4.2018
Yyterin hiekkarannat jäivät taakse, Porissa kävimme vielä Kallon majakalla, jossa merielämää pääsee tunnelmoimaan aika kätevästi. Tämän majakan pihaan asti voi ajaa nimittäin autolla. Lue>> |
SUOMI
SUOMEN LÄNSI-RANNIKKO ROADTRIP -osa 2 Kartanolinnoja, puukaupunkeja ja hiekkarantoja13.4.2018
Tutkin ennen matkaamme Saariston rengastien pysähdyspaikkoja. Rengastie kulkee Turun ja Naantalin kautta ja toivoin, että pääsisimme ajamaan ainakin pätkän tuotakin tietä. Lue>> |
SUOMI
SUOMEN LÄNSI-RANNIKKO ROADTRIP - osa 1 Naantali Muumimaailma6.4.2018
Olin kauan miettinyt millaista olisi ajaa pitkin Suomen Länsi-Rannikkoa ihan kunnon matkan verran? Nähdä erilaisia merenrantoja ja vanhoja puukaupunkeja. Lue>> |
BLOGIHAASTE
10 MATKAKUVAA - HAASTE VIE VUORILLE JA RANNOILLE14.3.2018
Blogini täyttää puoli vuotta, joten ajattelin ottaa vastaan ensimmäisen haasteen. Lue>> |
SAKSA
PALA BAIJERIA - Roadtrip Tiroli-Baijeri6.3.2018
Sana sanalta, sivu sivulta. Kirja vie kauemmas vuorille, alppijärvien rannoille. Lue>> |
ITÄVALTA
MUISTOJA TIROLISTA - Roadtrip Tiroli-Baijeri2.3.2018
Käkikellot tikittivät ikkunoissa. Tyttö on maalannut kasvonsa metallivärein. Esittäen patsasta hiljaa hievahtamatta, hän on ihmisvilinässä paikoillaan. Lue>> |
RUOTSI
MERELLÄ SUUNTANA TUKHOLMA28.2.2018
Saapumista tärkeämpi on matkanteko, eteenpäin lipuvat laivat ja horisontissa kurkkivat saaret. Lue>> |
SUOMI
JOKIRISTEILY PORVOOSSA22.2.2018
Porvoo on kaupunki, jonne palaan aina uudelleen. Siellä on se tietty tunnelma, jonka tavoittaa istuskellessa kahviloiden kaakeliuunien vieressä ja kävellessä joen vartta makasiineja kohti. Lue>> |
VIRO
SADEPISAROITA TALLINNASSA18.2.2018
Taivaalle kurkottavat tornit, sadetta tavoittavat. Tuuliviiri etsimässä suuntaansa, kääntyi laivoja kohti. Uuden ja vanhan välissä valona auringonsäteet. Lue>> |
MONACO
PÄIVÄ MONACOSSA16.2.2018
Pelissä kaikki hetken verran todellista, rulettipöydässä viimeinen kierros. Ulkona vastassa ikuinen aurinko. Todellisempi tämä hetki, hetki sinisen taivaan alla. Lue>> |
RANSKA
RANSKAN RIVIERALTA
|
RANSKA
SULOINEN EZE3.2.2018
Vuoristokylässä mukulakivillä, astella menneeseen taikaan. Pienen putiikin suojissa, viettää hetkisen aikaa. Lue>> |
ALBANIA
SARANDA - ALBANIAN RANNOILLA28.1.2018
Turkoosin meren rannoilla, tuuli lempeä laineilla. Lue>> |
ALBANIA
BUTRINT - ROOMALAISKAUPUNKI ALBANIASSA22.1.2018
Menneiden aikojen havinassa, katse kantaa kauas maisemassa. Uusi maa, uusi aarre muistojen helminauhassa. Lue>> |
KREIKKA
METEORAN IHMEET18.1.2018
Korkealla suojassa, kivipaaden päällä turvassa. Etsiä tarkoitusta elämälle, kurkistaa menneeseen aikaan. Lue>> |
KREIKKA
ROAD TRIP KREIKASSA - Acheron-joella14.1.2018
Astella pyöreiden kivien päältä, veteen viileään. Vuorten vierellä virtaa vaan, kirkasta unelmaa. Lue>> |
KREIKKA
POLKU OLIIVILEHDOSSA6.1.2018
On polkuja. Ja sitten on niitä polkuja, jotka muistaa kauan jälkeenpäin. Joilla askel on keveämpi kulkea. Kun paluumatkalla on elämästä viisaampi. Lue>> |
ISLANTI
KUVAVIRTAA ISLANNISTA28.12.2017
Hetkeksi pohjoista lumoa. Kääntää tuulen suuntaa, antaa lumelle monta nimeä. Maistaa makeaa vettä ja katsella suolaisen aaltoja. Lue>> |
ISLANTI
POHJOINEN PÄÄKAUPUNKI REYKJAVIK20.12.2017
Kietoa huivia tiukemmin, lämmintä lampaanvillaa. Kulkea satamaan ulappaa kaivaten. Jotta näkisi vilauksen meren asukkaista, veden valtiaista. Lue>> |
SUOMI
MINUN SUOMI 1006.12.2017
Luontoa kirkasta ja kuulasta, neljä vuodenaikaa. Pumpulia oksilla, aamukastetta, silti hiekkaa varpaissa. Kotoisia kaupunkeja, joiden kaduilla viihtyy astella. Puutaloja ja purjeveneitä. Lue>> |
TSEKKI
TÄHTITIETEILIJÖIDEN JA RUUSUTARHOJEN PRAHAMonta kerrosta historiaa, menneitä päiviä, monien käsien jälkiä. Pastellia ikkunan alla, ornamentteja ovella. Kuin piparkakkutaloja, vierekkäin kotoisan kaupungin kaduilla. Lue>>
|
TSEKKI
TUHANNEN TARINAN PRAHA1.12.2017
Hän istahti sängylle pudottaen matkalaukkunsa lattialle, pöly leijui nurkista ylemmäs. Alkaisiko purkaa tavaroitaan, katsella ympärilleen ullakkohuoneistossa vai mitä ryhtyisi tekemään? Hän avasi narisevan ikkunan. Lue>> |
UNKARI
BUDAPESTIN LUMOA26.11.2017
Tornit kohoavat korkealle, puheensorinaa kujilla ja puistojen katveessa. Monta tarinaa, monta elämää. Monen kulkijan kaupunki. Lue>> |
NORJA
ROADTRIP LOFOOTEILLE21.11.2017
Matkan tarkoitus onko ymmärtää, oivaltaa ja etsiä. Löytää etsimänsä ja etsiä lisää löytämästään. Olla vain ja ottaa hetkestä kiinni. Lue>> |
NORJA
YÖSIJA RORBUSSA14.11.2017
Meri on läsnä kaikkialla, jokaisen laakson takana, jokaisen lokin varpaiden alla. Tuulessa ja toiveissa, meri on kaikkialla. Lue>> |
NORJA
LOFOOTIT -luontomatkailijan unelma11.11.2017
Jos jossakin on menninkäisiä, täällä varmaankin. Vihreän laakson sylissä, ikuisen kallion kainalossa. Lue>> |
ITALIA
KATTOTERASSILLA TAORMINASSA2.11.2017
Sinisen meren tuolle puolen, rantoja pitkin, kylään vuoren rinteille. Sinne ajatukseni karkaavat, pakkasaamuna. Lue>> |
ITALIA
ALPPIMAISEMIA RIVASSA21.10.2017
Puro kulkee kallion lomasta, vuorten solasta, etsien tiensä järven suuntaan. Matkansa voi näinkin tehdä, antaa virran opastaa. Lue>> |
ITALIAGARDAJÄRVEN LUMOA MALCESINESSA14.10.2017
Vuorten solassa, vahvan kallion sylissä, voi tuntea matkalle tarkoituksen. Tai elämälle. Kulkea lähemmäs rantaa, ostaa kylästä gelaton ja olla hetkeksi huoleton. Lue >> |
SUOMIHUVILAELÄMÄÄ HANGOSSA10.10.2017
Pellavainen huivi otti tuulta alleen, hän kietoi sen tiukemmin hartioilleen. Vaalensininen silkkisifonki levittyi avaamattoman kirjan vierelle. Aamujuna oli kuljettanut tänne ja ilta alkoi laskeutua meren ylle. Juuri tältä loman kuului tuntua. Kun voi vajota kesäiseen huolettomuuteen. Lue>> |
ITALIAKESÄPÄIVÄ VENETSIASSA5.10.2017
Tuhat vuotta kuin yksi henkäys. Olla kuin vuosisatoja sitten, kulkea kaarisiltoja, katsella vedestä heijastuksia. Aukioilla vilinää mutta sivukujilla kuin yksin kaupungissa, kaupungissa vetten päällä. Joku on ripustanut pyykit yläkerran ikkunasta. Kesäpäivä Venetsiassa. Lue>> |
RANSKAGORGES DU VERDON - HETKI REUNALLA22.8.2017
Matkalle lähtiessään ei koskaan tiedä, mitä kaikkea tulee näkemään. Voi löytää sen maiseman, jota ei ole edes tiennyt kaivanneensa. Lue>> |
RANSKALAVENTELIPELLON LAIDALLA18.8.2017
Vihdoin näkyi violettia. Autosta noustessa paahtava kuiva kuumuus hehkui hiekkatieltä. Sirkat sirittivät kaikkialla, muuten oli hiljaista. Laventelin tuoksu huokui ja tuli luokse kaikkialla, tietenkin. Lue>> |
Copyright ⓒ Anne A. Photography 2025 |
SEURAILETKO JO?
|