Vuorten solassa, vahvan kallion sylissä, voi tuntea matkalle tarkoituksen. Tai elämälle. Kulkea lähemmäs rantaa, ostaa kylästä gelaton ja olla hetkeksi huoleton. Olen käynyt 16 maassa. Se ei ole niin kovin paljoa ja useammassakin haluaisin käydä. Mutta kun se Italia! Rakastuin maahan ensi tapaamisella ja jos tiedän olevan mahdollista lähteä reissuun, ajatukset etsiytyy aina ensimmäiseksi Italiaan. Toisaalta, kun ei mitenkään tarkoituksella kerää maita miksei menisi sinne, missä tuntee viihtyvänsä. Italiasta kirjoittaminen alkoi Venetsialla ja jatkuu nyt alppimaisemilla.
Alpit on hurjan kauniit niin ylhäältä kuin alhaalta käsin. Malcesine valikoitui majapaikaksi suurelta osin hurmaavan keskiaikaisen linnan vuoksi, joka pikkukaupunkia vartioi. Uimarannaltakin on näkymä linnalle. Rannalla on pikkukiviä, ei siis mitään kultaista hienoa hiekkaa. Järven ranta. Miten ihanalta järveen tuntui pulahtaa kuuman päivän jälkeen, kun vesi on aika viileää. Päivät syötiin gelatoa ja iltaisin ravintoloissa kalaa. Viimeisenä iltana kokonainen järvikalan vonkale kannettiin lautasella eteen. Tämä reissu oli minulle tärkeä siksikin, koska kirjoitin ensimmäisen matkajuttuni lehteen juuri täältä. Matkailujuttujen kirjoittaminen on minulle erityisen mieluista ja tuon reissun jälkeen niitä onkin tullut monta lisää. Jos Garda jäi mieleen kutkuttelemaan, Pohjois-Italian helmet on luettavissa kirjoitusportfolioni puolella. Nuo huolettomat päivät Gardalla - niitä ei unohda koskaan. annea blog
20 Kommentit
15/10/2017 21:58:31
Gardajärvi on to do listalla. Alppien läheisyys tuo varmasti jännää energiaa paikkaan.
Vastaa
Matkahetkiä
16/10/2017 08:10:11
Kannattaa ehdottomasti käydä Gardalla! Tunnelma paikassa on kyllä mahtava Alppien vuoksi.
Vastaa
16/10/2017 08:39:55
Dolomiitit ja nämä järvialueet pikkukylineen ovat kyllä pala kauneinta Italiaa! <3 Olen aiemmin ajellut vain Gardan ohi, sillä Como on vienyt sydämeni, erityisesti siellä sijaitseva pieni Bellagion kylä, jossa on tullut vierailtua useammankin kerran. Josko seuraavalla reissulla annan myös Gardalle mahdollisuuden. :)
Vastaa
16/10/2017 09:16:59
Kannattaa antaa mahdollisuus! Tuonne Comoon voisin mennä itse seuraavaksi. :) Pohjois-Italia on niin hurmaava kyllä, Sisiliakin on upea, mutta vuoristoseuduissa on vaan sitä jotain.
Vastaa
16/10/2017 09:00:23
Ah Gardajärvi! Se on kyllä jotain niin lumoavan kaunista ja ainutlaatuista! Malcesinella on vielä erityissija sydämessäni, se oli nimittäin mieheni ja minun ensimmäisen yhteisen loman kohde melkein 15 vuotta sitten. Voi niitä romanttisia nuoruusaikoja :)
Vastaa
16/10/2017 09:20:42
Malcesine on niin romanttinen kyllä! <3 Se oli minunkin ensimmäinen pitempi ulkomaan matka mieheni kanssa, tänä vuonna tulee kymmenen vuotta siitä ja kaiken muistaa kuin eilisen.
Vastaa
16/10/2017 20:02:12
Malcesine ihastutti edelliskesänä, ja aika monta samaa kulmaa löysimme sieltä. Me kävimme vain päiväseltään Riva del Gardasta, mutta olisin viihtynyt pidempäänkin.
Vastaa
17/10/2017 10:46:24
Riva del Gardassa mekin pyörähdimme lyhyesti, samoin Limonessa. Jotenkin hyvin persoonallisia ja omalla tavallaan viehättäviä nuo järveä ympäröivät pikkukaupungit.
Vastaa
19/10/2017 22:10:40
Mulla on vähän sama juttu, hurahdan johonkin tiettyyn maahan ja haluan sinne koko ajan. Pitkään Kroatia oli ykkönen, nyt on Kreikka. Keväisin pitää päästä Ranskaan. Italia on myös ihana, mutta nyt en ole ihan äskettäin siellä ollutkaan. Ehkä seuraavaksi sitten sinne.
Vastaa
20/10/2017 12:28:26
Kroatiassa en olekaan itse käynyt, kiinnostaisi kovasti käydä kun moni sitä kehuu. Niin lemppari varmaan voi vaihdellakin! Kreikka ja Ranska kyllä mahtavia kummatkin.
Vastaa
21/10/2017 04:22:08
Kauniita maisemia ja kuvia :) näistä välittyy oikein tuollainen symppis italialaisen pikkukylän tunnelma. Ei mikään ihmekään että olet jäänyt Italiaan koukkuun. Itse olen käynyt kahdesti ja tekisi mieli reissata siellä paljon enemmän!
Vastaa
21/10/2017 12:19:08
Kiitos! Gardalla on kyllä ihana tunnelma ja itsekin haluaisin nähdä vielä paljon lisää Italiaa. :)
Vastaa
21/10/2017 16:01:15
Gardajärvi vei sydämen kertaheitolla! Alueella on aivan ihanat jäätelöt sekä pizzat jotka vievät kielen mennessään. Lisäksi seutu on aivan ihastuttavaa. Olit saanut hyvin taltioitua tunnelman kuviisi, kiitos!
Vastaa
21/10/2017 18:36:10
Kiva, että tunnelma välittyi kuvista! Pizza ja jäätelö on tosiaan järjettömän hyvää tuolla. Ihania pikkupizzoja syötiin aina välipalaksi reissulla.
Vastaa
21/10/2017 18:37:59
Como on itselläni toivelistalla, että pääsisi siellä käymään. Varmasti ihana myös!
Vastaa
21/10/2017 22:26:08
Mekin piipahdimme Garda-järvellä päiväreissulla pidemmältä vuoristosta käsin. Kohteiksi valikoituivat Riva del Garda ja Malcesine, molemmat ihania mutta varsinkin Malcesine jotenkin tosi viehättävä, ja vieläpä erittäin kuvauksellinen! Aivan upeita otoksia olet ikuistanut tuosta tunnelmallisesta paikasta! ♥
Vastaa
22/10/2017 12:07:54
Kiitos! <3 Malcesine on kyllä hurjan viehättävä. Kirjoitankin seuraavassa postauksessa omat kokemukseni Riva del Gardasta, jossa itsekin päiväseltään kävin.
Vastaa
Kommenttisi lähetetään sen hyväksymisen jälkeen.
Jätä vastaus. |
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? KIRJA TILATTAVISSAARKISTO
maaliskuu 2024
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|
Copyright ⓒ Anne A. Photography 2024 |
SEURAILETKO JO?
|