Olin kauan miettinyt millaista olisi ajaa pitkin Suomen Länsi-Rannikkoa ihan kunnon matkan verran? Nähdä erilaisia merenrantoja ja vanhoja puukaupunkeja. Kolme vuotta sitten tuo toiveeni toteutui ja teimme roadtripin Jyväskylästä käsin Naantalin, Rauman ja Porin kautta Kristiinankaupunkiin, josta matka jatkui Vaasaan, Kokkolaan ja Lohtajalle. Tuo matka oli minulle Järvi-Suomen kasvattina ja asujana avartava ja ikimuistoinen!
Keveät pitsiverhot heilahtivat ikkunassa, kun ilmavirta tarttui niihin. Loppukesän iltapäivä oli lämmin ja lehtien sävy puissa jo syvänvihreä. Kesää oli vielä ja kadulla tuntui lämmin tuulahdus mereltä. Saavuimme reissullamme ensin Naantaliin Hotelli Paloon, joka on ihastuttava majapaikka. Nukuimme pehmoisissa pellavalakanoissa ullakkohuoneessa räsymatot lattioilla, nostalgisessa vanhassa hirsitalossa. Aamupalan jälkeen pakkasimme eväät ja tuttipullot kassiin ja lähdimme kävelemään Naantalin rantaa ja Muumimaailmaa kohti. Muumimaailma oli tosi mukava paikka ja toivon mukaan menemme sinne uudemman kerran nyt tulevana kesänä, kun nuorimmainenkin saisi reissusta jo enemmän irti. Muumifanille tämä on tietysti unelmapaikka ja erityisen hauskaa oli, että Muumitalossa oli Muumimamman hillokellarikin. Rannalla uimakoppi oli juuri niin kiva kuin muumikirjoissakin. Alkuillan auringon säteet kimaltelivat vedessä ja saaristoluonto ympäröi pieniä ja suuria seikkailijoita. Palasimme illan tullen takaisin majapaikkaan, pakkasimme tavarat ja lelut laukkuihin. Seuraavana päivänä maukkaan aamiaisen jälkeen matka jatkuisi. annea blog
11 Kommentit
9/4/2018 11:17:05
Minulta on jäänyt Pori ja Rauma väliin, vaikka muuten Suomea onkin tullut hyvin kierrettyä, joten kiinnostaisi kyllä, mitä niistä mahtaa löytyä... :) Naantalissa olen käynyt ja länsirannikkoa ajellut nuorempana etelään päin Vaasaan. Vaasassa käväistiin myös viime vuonna. Seuraavaksi kyllä varmaan suunnataan kotimaan reissulla pohjoiseen, Rovaniemi kiinnostaisi.
Vastaa
12/4/2018 11:42:05
Pohjoinenkin on ihana, Rovaniemeen en itse ole tarkemmin tutustunut, yöjunaan vain noussut sieltä. :) Pori ja Rauma olivat itselleni tosi mielenkiintoisia kaupunkeja etenkin meriluonnon vuoksi. Ja Naantaliin on toiveissa päästä tulevana kesänä uudestaan. <3
Vastaa
12/4/2018 10:54:47
Naantali on kyllä ihana! Tuosta hotelli Palon huoneen kuvasta ajattelin ensin, että ai tekin olette yöpyneet Lintulassa, mutta ilmeisesti samantyylisiä, ihania, asumisvaihtoehtoja on Naantalissa enemmänkin!
Vastaa
12/4/2018 11:44:15
Piti heti kurkata postauksesi - onpa tosiaan viehättävän oloinen paikka tuo Lintulakin! Ja varsin saman oloinen kuin Palo. Naantali on hurmaava. <3
Vastaa
12/4/2018 17:52:34
Oi Muumimaailma!!! Suomi-jutut ovat aina kiinnostavaa luettavaa, meltä löytyy täältä kotimaastakin niin upeita paikkoja :) Olen nyt pyrkinytkin lisäämään enemmän kotimaanmatkailua lentämistä vaativien reissujen sijaan, ja koko ajan löytyy Suomestakin lisää ja lisää paikkoja joissa haluaisi vierailla, erityisesti luontokohteita!
Vastaa
16/4/2018 09:47:03
Minuakin kiinnostaa tätä nykyä Suomessa erityisesti luontokohteet, niitä on niin monenlaisia ja eri vuodenajat vielä värittävät lisää.
Vastaa
16/4/2018 09:51:12
Suosittelen Naantaliakin yöpaikaksi, jos neljännen kerran joskus menette. :) Se on kiva pieni kesäkaupunki, jota toivottavasti ehtisi seuraavalla kerralla tutkia tarkemmin. Itse odotan toista reissua Muumimaailmaan, se on hurjan kiva paikka! Erityisen hurmaavan siitä tekee, kun se on saarella.
Vastaa
14/4/2018 21:04:46
Onneksi kesä on aivan nurkan takana! :)
Vastaa
6/7/2019 10:12:27
Saavuttiin juuri Hotel Palosta, jossa yhden yön minilomalla. Vahva suositus!
Vastaa
Kommenttisi lähetetään sen hyväksymisen jälkeen.
Jätä vastaus. |
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? KIRJA TILATTAVISSAARKISTO
maaliskuu 2024
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|
Copyright ⓒ Anne A. Photography 2024 |
SEURAILETKO JO?
|