KESÄPÄIVÄ VENETSIASSA

Tuhat vuotta kuin yksi henkäys. Olla kuin vuosisatoja sitten, kulkea kaarisiltoja, katsella vedestä heijastuksia. Aukioilla vilinää mutta sivukujilla kuin yksin kaupungissa, kaupungissa vetten päällä. Joku on ripustanut pyykit yläkerran ikkunasta. Kesäpäivä Venetsiassa. 

Aivan kuin jotain oleellista puuttuisi, kun on täällä. Se on tietenkin autojen hurina, sitä ei vain ole. On toki vesibussin puksutus. Ja veden liplatus gondolisatamassa. On katulaulaja, jonka esitys sopisi suoraan oopperatalon uumeniin. 

Venetsia on kyllä huikea, kun se on vaan niin erilainen. Ja onhan se toki romanttinenkin. Naamiot ikkunassa... Salaisuuksiin kietoutunutta kulttuuria, jonka voi kuvitella ja sittenkään ei voi. Millaista täällä oli asua tuhat vuotta sitten? Jotenkin tuntuu, että pohjimmiltaan aika samanlaista kuin nytkin. Ohikulkijat vain lipuvat kanaalia eivätkä katua pitkin. Sitähän elämä loppujen lopuksi on, samankaltaista ajasta ja paikasta riippumatta. Se vaan voi olla naamioitunut eri asuihin eri vuosituhansilla.

Harmittaa vieläkin, kun en hankkinut seinälle jotain noista puodin naamioista, oli ne vaan taidokasta käsityötä. Mutta jotain venetsialaista lasinpuhallusperinnettä kunnioittavaa kuitenkin sain mukaani tuolta matkalta.

Venetsian reissupäivä oli ihana, aamulla lähdettiin aikaisin bussilla Garda-järveltä ja majapaikkamme emäntä oli huomaavaisesti pakannut meille mukaan aamupalan, sämpyöitä ja mehua, kun muuten jäi hotelliaamiainen välistä. Huolenpitoa. Ja vieläkin muistaa, että ne oli erityisen hyviä sämpylöitä ne - eikös eväät maistu aina parhailta? Yksi asia Venetsiassa pääsi yllättämään ja se oli aurinko. Varpaani kärähtivät totaalisesti sandaaleissa, aurinko porotti niin pystysuorasta keskipäivällä. 

Hieno kaupunki. Tuhat vuotta ja tuhat tarinaa.