Parga on kylä Luoteis-Kreikassa mantereella, Epiruksen maakunnassa. Pidin kovasti Pargan tunnelmasta, kun muutama vuosi sitten kävin siellä. Pihoilla tepastelee kanoja ja kukot kiekuvat aamulla. Talojen värityksessä ja arkkitehtuurissa näkyy italialaisia vaikutteita, Parga on muinaisen Rooman valtakunnan alueella ja se on ollut venetsialaisten ja turkkilaistenkin hallinnassa. Valloittajista muistuttaa Venetsialainen linnoitus kylän laidalla kukkulalla. Sinne kiivetään rinnettä nousevaa kauppakujaa pitkin. Linnoituksessa olevan kahvilan kylmä kaakao oli niin hyvää, että sen perässä joutui kapuamaan ylös useammankin kerran. Lähellä Pargaa on myös turkkilaisvalloittaja Ali Pashan linnoitus. Pashan linnoituksia on siellä täällä Epiruksen maakuntaa. Alueella on paljon muitakin arkeologisia kohteita. Pidän siitä, että historia näkyy ja on läsnä.

Pienet metsäiset saaret Pargan edustalla tuovat kenties mieleen Thaimaan maisemat. Hiekkarantoja on mistä valita, Valtos Beach suurin niistä. Aiemmin kerroin jo lempirannastani ja parin kilometrin mittaisesta patikointireitistä sinne  oliivilehtojen peittämän kukkulan yli Lichnos Beachille.

Kreikkalainen ruoka on ihanaa. Voimakasarominen feta isoina lohkareina, päälle hulautettuna oliiviöljyä ja ripautettuna mausteita. Mukavaa, kun ruokakulttuuriin kuuluu jakaa pöydässä yhteisiä tarjoilulautasia. Rakastan baklavaa. Pikkuisesta leivospuodista voi ostaa näitä herkkuja, jotka koostuvat ohuista ja rapeista hunajasiirapilla sivellyistä filotaikinakerroksista. Suklaa- tai pähkinätäytteitä.  Mitä muuta voi toivoa? Loukoumi, joka on kuin marmeladia, on hyvin makeaa. Jälkiruokana ihanaa on kreikkalainen jugurtti marjojen, hedelmien ja hunajan kera. 

Meille sanottiin, että Lichnosin hiekkaranta on kävelymatkan päässä hotelliltamme Pargassa, Kreikassa. Että polku kulkee oliivipuiden lomassa. Lähdimme siis kävelemään rannalle päin.

Nämä maisemat ovat jääneet mieleeni erityisen ihanina, polku täydellinä kulkea. Ehkä se oli juuri oikea valo, joka aikaisin aamulla siivilöityi puiden lomasta. Ehkä se oli vain oikea aika kaikelle.

Pieni kappeli uinui oliivipuiden oksien lomassa. Pihalla oli muutama valkoinen muovituoli. Emme menneet sisälle tai istahtaneet tuoleille, polku vei eteenpäin. Hedelmiä täynnä olevat appelsiinipuut reunustivat reittiä. Alhaalla kaukana alkoi näkyä merenpoukama, muutama mutka vielä alas rannalle.

Hiekka upotti jaloissa, sandaalit oli otettava pois tietenkin. Voiko tällaisessa paikassa ja hetkessä muuta olla kuin onnellinen? Rannalta pääsee kulkemaan Pargan pikkukaupunkiin myös venetakseilla. Aika riensi, viimeinen venevuoro lähti mukanaan muita auringon ystäviä. Parempi niin, että vaihtoehdoksi jäljelle jäi kulkea sama polku takaisin. Auringon kavutessa alemmas taivaalla tervehtiä uudestaan kappelia, viivähtää sen varjoissa vielä toinen hetki.

Eihän kaikki ihan niin ruusuista ollut, kuin tässä kuvailin. :) Rannalla tuli viivyttyä hetki liian pitkään, iho alkoi vähän palaa. Vesi loppui pullosta paluumatkalla. Mutta miten nämä kaikki unohtuukaan ja jäljelle jää kiitollisuus, kun sai tämänkin tien kulkea.