Anne A.
  • TIETOKIRJAT
  • MATKAILUSISÄLLÖT
  • Kettukallio ja Ketturanta
  • Matkahetket -blogi
  • Valokuvaus
    • Portfolio

Matkahetket -blogi

PUUTARHAUNELMIA VANHASSA KILKKILÄSSÄ

16/9/2020

2 Kommentit

 
Picture
Tänä kesänä toteutui reissu entisen työkaverini Marin loihtimaan upeaan englantilaistyyliseen puutarhaan Vanhaan Kilkkilään Juvalle. Kyseessä on vanha maalaistalon pihapiiri, jonka Mari perheineen on kunnostanut ja kehittänyt hienoksi maaseutumatkailukohteeksi Etelä-Savossa.

Tilalla on kunnioitettavan pitkä historia, näillä tiluksilla on viljelty jo 1500-luvulla. Vanhassa Kilkkilässä huokuu historian arvostus ja tietenkin rakkaus puutarhaan. Puutarhakierroksen ohessa saa myös suut makeaksi tai suolaiseksi kahvin kera. Näin koronakesänä kahvila toimi puutarhakahvilana, jolloin talon tupa ei siis ollut avoinna kävijöille. Pihapiirissä on myös aitta ja vanha navetta, joissa on esillä Marin taidetta. Puutarhassa on monenlaisia istutuksia, valtavia raparpereja ja erityisesti meitä ihastutti sileän kallion kupeeseen perustettu ruusutarha. Puutarhan nurmikkokäytäviä kulkkiessa pystyi hyvin kuvittelemaan olevansa Englannissa tai ainakin jossakin muualla kuin Juvalla. Vierailu olikin todella virkistävä kokemus.

Vanhan Kilkkilän puutarha on avoinna vierailijoille heinäkuussa, kannattaa seurata tulevan kesän korvalla tarkkoja aukioloaikoja puutarhakohteen omilta fb-sivuilta. Tänne varmasti mennään käymään toisenakin kesänä! Muutenkin tästä syttyi itselleni kiinnostus käydä muissakin Suomen puutarhamatkailukohteissa ja arboretumeissa. 

Voit lukea lisää Marin puutarhatarinasta ja kauanko puutarhan rakentaminen on kestänyt tästä lehtijutusta viime vuodelta.

Oletteko te käyneet Vanhassa Kilkkilässä tai muissa puutarhamatkailukohteissa?
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
2 Kommentit
    Picture

    BLOGISTA

    Tervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä,  tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? 
    ​

    ILMESTYY PIAN!

    Kuva

    KIRJA TILATTAVISSA

    Kuva

    ARKISTO

    helmikuu 2025
    marraskuu 2024
    maaliskuu 2024
    marraskuu 2023
    huhtikuu 2023
    heinäkuu 2022
    tammikuu 2022
    marraskuu 2021
    elokuu 2021
    huhtikuu 2021
    maaliskuu 2021
    tammikuu 2021
    joulukuu 2020
    lokakuu 2020
    syyskuu 2020
    elokuu 2020
    kesäkuu 2020
    saattaa 2020
    huhtikuu 2020
    helmikuu 2020
    joulukuu 2019
    syyskuu 2018
    kesäkuu 2018
    huhtikuu 2018
    maaliskuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    joulukuu 2017
    marraskuu 2017
    lokakuu 2017
    elokuu 2017


    ​INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY


    MATKASSA MUKANA

    Picture

Copyright ⓒ Anne A. Photography 2025

​[email protected]

SEURAILETKO JO?
  • TIETOKIRJAT
  • MATKAILUSISÄLLÖT
  • Kettukallio ja Ketturanta
  • Matkahetket -blogi
  • Valokuvaus
    • Portfolio