Tässä muutama päiväretkivinkki, jos olet lomailemassa täällä meillä Kettukallion mökillä Mäntyharjussa tai muuten vain lähilomavinkiksi. Nämä kaikki kiinnostavat paikat ovat nimittäin vain noin tunnin ajomatkan päässä Kettukalliolta! Osa näistä on kesäkohteita, joten vinkit on sitten vaikka ensi kesälle. Nämä ovat samalla omia lähilomakohteitani viime kesältä, eli kaikki paikat on hyväksi havaittu ja mieleen jäi monta kivaa kesämuistoa näiltä reissuilta. Vanha Kilkkilän, Urajärven Kartanomuseon ja Verlan tehdasmuseon paikkansa pitävät kesäaukioloajat kannattaa tarkistaa näiden kohteiden omilta verkkosivuilta. Vanha Kilkkilä - Juva Juvalla sijaitsevasta Vanhan Kilkkilän puutarhamatkailukohteesta kirjoitin jo pitemmän postauksen aiemmin, voit lukea sen tästä. Vanha Kilkkilä on hieno kokemus, vanhan maatilan pihapiirissä todella on englantilaisen puutarhan tunnelmaa! Ensivaikutelma onkin, että tosiaanko tässä ollaan Juvalla eikä jossain ihan muualla. Kierroksen kruunaavat maukkaat kahvit ja kahvileivät nautittiin koronakesään sopien puutarhakahvilassa istuskellen. Vanhan Kilkkilän reissu herätti itsessäni myös kipinän vierailla mahdollisuuksien mukaan muissakin puutarhoissa ja arboretumeissa. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Kouvola Olen käynyt Verlassa kerran aikaisemmin ja tuosta reissusta on jo vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Oli siis todella kiva käydä nyt Verlassa ja opastetulla kierroksella tässä Unescon maailmanperintökohteessa ja kerrassaan hienossa tehdasmiljöössä. Entiset kansakoulun opetustaulut ovat nekin valmistettu tässä tehtaassa ja paljon muuta pakkauspahvia, jota vietiin aikoinaan laajasti ulkomaille. Verlan alueella on käsityöläisten puoteja ja puotirakennuksen päädyssä kanakoppi asukkaineen. Alueella on lounaskahvila, jonka vohveliannokset olivat viedä kielen mennessään. Vohvelien päällä oli pieniä vaahtokarkkejakin. Alue on laaja ja osa kohteista jäi katsomatta, ensi kerralla sitten. Museokauppa oli todella kiva ja monipuolinen. Verlan kierroksen lopuksi kävimme katsomassa lähistöllä Verlankosken niskassa olevaa esihistoriallista kalliomaalausta. Maalauksen katselua varten on rakennettu kiva näköalalaituri ja maalauksia katselemaan pääsee Verlan parkkipaikalta kävellen somaa rantareittiä pitkospuita pitkin. Repoveden kansallispuisto, Mäntyharju - Kouvola Repovesi on kansallispuistojen klassikko, tällä kertaa kiersimme puistossa Ketun lenkkiä pitkin. Ketun lenkin varrella on niin Lapinsalmen uusi silta kuin Ketunlossikin. Jylhiä maisemia, vesistöjä ja juurien kiemuroillaan valloittamia metsäpolkuja. Repovedellä on eri vaikeusasteisia reittejä ja toisella kerralla voisi kierrellä vaikka vähän eri suunnalla. Myös Elvingin tornissa olisi kiinnostavaa käydä. Kierroksen päätteeksi RepoTassu -kioskista ostettu savuporokeitto kahvin kanssa maistui kerrassaan maukkaalta. Kioski on auki Lapinsalmen sisääntulon luona kesäaikaan. Tertin Kartano, Mikkeli Mikkelin alueella on muitakin kartanoja, kuten Kenkävero ja Anttolanhovi, mutta Tertti on ollut meille kesäklassikko jo monta kesää. Tertin kartanon ihastuttava puutarha kutsuu istuskelemaan vaikkapa pilvenkatsomispenkillä ja siemailemaan muikkuleipä- ja kakkukahvit yrttipuutarhassa. Alueella on myös vintagepuoti ja herkkupuoti. Tertin kartanon alue on täydellinen viivähdyspaikka huolettomiin kesäpäiviin. Urajärven Kartano, Asikkala Asikkalan suunnalla on useampikin kiinnostava paikka, joista Urajärven kartanomuseo tässä ensimmäisenä esittelyssä. Urajärvien kartano on toiminut museona hyvin kauan, peräti vuodesta 1928 lähtien. Kartano itsessään on rakennettu vuonna 1806. Tiluksilla kävellessä voi kuvitella, millaista kartanon viimeisten asukkaiden, sisarusten nimeltään Lilly ja Hugo, elämä on täällä voinut olla. Sisällä opastetulla kierroksella näkee, kuinka kansainvälistä tuon ajan kartanon isäntien ja emäntien elämä oli. Ulkomailla on matkustettu ja matkoilta on tuotu niin astiastoja kuin vaikutteita kartanon sisustukseen. Kartanon julkisivun väritys on muutettu muutama vuosi sitten vastaamaan vaaleansinisellä sävyllään sitä asua, jossa se on ollut viimeisten asukkaiden aikana. Välissä rakennus on ollut maalattuna kartanonkeltaisella. Kartanon puutarhassa ja ympäristössä kannattaa myös kävellä. Vähän kauempana todella korkealla mäen päällä on näköalapaikka Valhalla, joka on rakennettu 1913 ja jossa totisesti on antiikin Kreikan tunnelmaa pylväineen ja kaaren muotoisine rakennelmineen. Kartanon puutarha lienee ulottunut joskus laajemmallekin, kenties näköalapaikalle asti. Vääksyn kanava ja Vanha Vääksy, Asikkala Vääksyn kanavalla ja Vanhan Vääksyn alueella on kiva menneen ajan fiilis, joka kulminoituu veneilyyn ja vesistöillä liikkumiseen. On aina kiva katsoa veneiden siirtymistä kanavassa vesistöltä toiselle ja kesäpäivänä kanavalla oli suorastaan ruuhkaa veneistä. Vääksyn kanava on suuri ja myös autotiellä nostetaan silta ylös isoimpien paattien ylittäessä kanavaa. Mennen tullen parkkipaikalta kanavalle kulkiessa pääsee ylittämään kivan kaarisillan, jonka alla on virtaava vesi. Alueella on somia kahviloita ja puoteja, näissä voisi myös poiketa joku kerta. Pulkkilanharju, Asikkala Pulkkilanharju on luontokohteiden klassikko Päijänteen kansallispuistossa Asikkalassa. Olin täällä käymässä ensimmäistä kertaa. Alueella on kahvila ja leirintäalue, joka näyttikin olevan aika täynnä majoittujia kesällä. Harjumaisema on aina kaunis ja näyttävä, jotenkin niin perin suomalainen maisema, joka sopii suurten vesistöjen äärelle. Päijänne tosiaan on valtavan kokoinen järvi. Ajatella, että täältä pääsisi veneellä Jyväskylään asti! Ovatko nämä teille tuttuja reissukohteita?
6 Kommentit
|
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? KIRJA TILATTAVISSAARKISTO
maaliskuu 2024
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|
Copyright ⓒ Anne A. Photography 2024 |
SEURAILETKO JO?
|