​Islanti tarjosi ihania maisemia ja ennen kaikkea elämyksiä, joita vastaavia en oikein muualla ole kokenut. Näin niin meteoriittijärven kuin viikinkikäräjien muinaisen kokoontumispaikan, merellä valaita ja museossa entisajan asumuksia.

Näkymä on karun kaunis ja erilainen. Silmä lepää kuumaisemaksi kutsutussa laavamaastossa, jonka halki tie vie Keflavikin lentokentältä Reykjavikiin. Enpä ihmettele, miksi tieteiselokuvien kohtauksia kuvataan täällä. Merenrantatörmillä on siellä täällä yksittäisiä taloja. Suurin osa islantilaisista asuu pääkaupunki Reykjavikissa. Kaupungissa on todella trendikäs skandinaavinen ilmapiiri ja persoonalliset kahvilat ja bistrot houkuttelevat viivähtämään sisälle. Islantilaiset ovat vieraanvaraisia, onhan matkailu maalle tärkeä elinkeino. Kaupungilla ihmettelin, miksi talojen pihat olivat todella huolettoman ja suorastaan hoitamattoman näköisiä. Mutta syy varmaan on tuulessa - tuskinpa istutukset menestyisivät viimassa. Meillä vieroksutut lupiinit taas koristavat teiden varsia ja islantilaiset ovat niistä iloisia. Tuo vieraslaji kun on kotiutunut karuun maastoon ja sitoo osaltaan eroosiota.
​
Kohtelias aulaisäntä toivottaa tervetulleeksi ja opastaa Blue Lagoon -kylpylän palveluihin. Puolen tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista keskellä kuumaisemaa on hurmaava kylpylä, jonka vesi on läheisen geotermisen voimalan sivutuotetta. Vesi on mineraalipitoista ja tuntuu ihanan samettiselta iholla. Kylpylässä voi tilata vedessä uimapatjan päällä tehtävän hieronnan ja altaan reunalla on puulaatikko, josta voi sivellä valkoista savea kasvonaamioksi. Ulkoilma tuntuu raikkaalta kasvoilla, melkein 40 asteinen vesi lämmittää mukavasti. Pikkuinen saunakin on altaan reunalla. Islantilaiset rentoutuvat geotermisissä kylpylöissään ja mineraalipitoinen vesi on avuksi iho-ongelmissa. Blue Lagoonissa on kahvila ja myymälästä voi ostaa ihonhoito- ja kylpytuotteita kotiinviemisiksi. 

Vierailu geotermiseen voimalaan oli mielenkiintoinen. Voimalan esittelijä toivoisi geotermistä energiaa käytettävän enemmänkin hyödyksi maailmalla. Islanti on omavarainen niin energian- kuin ruoantuotannossakin vulkaanisen maaperän ja meren ansiosta. Suurin osa käytettävästä energiasta saadaan geotermisestä lämmöstä. Siten saarella on mahdollista viljellä vihanneksiakin, suurissa kasvihuoneissa.

Juuri tuo paikallisuuden vaaliminen ihastutti minua aivan erityisesti Islannissa. Syödään sitä, mitä saarella on eli lammasta ja kalaa. Sianlihaa en muista juuri ruokalistoilla nähneeni. Viime postauksessani Reykjavikissa vilahti annoskuva. Arctic charia söin harvasepäivä ja vasta kotona tutkittiin tarkemmin mikä kala se oikein olikaan. Nieriähän se. Vaalea järvissä asuva lohisukuinen kalalaji, jonka islantilaiset kertoivat jääkauden jälkeen päätyneen eristyksiin vesistöihin. Niin tuoretta, maukasta nahka voissa rapeaksi paistettuna. Lapin matkalla taas selvisi vuosien kuluttua, että rautuaksin sitä kutsutaan. Aina matkalla oppii uutta!

Katselen kunnioituksella vanhojen kirjojen kellastuneita sivuja. Islannin asuttamisen alkuajoista kertovista saagoista ensimmäiset kirjoitettiin 1100-luvulla. Huolella säilytetyt kirjat ovat islantilaisten kansallisaarteita ja esillä Reykjavikissa. Saagat kertovat siitä, kuinka norjalaiset viikingit asuttivat saaren 900-luvulla. He perustivat lakeihin perustuvan demokraattisen tasavallan, jota hallittiin tietyin väliajoin kokoontuvilla viikinkikäräjillä. Islanti on asutettu Norjasta ja Irlannista käsin, Grönlannin maantieteellinen läheisyys näkyy ihmeen vähän Islannissa.

Katseeni kiinnittyy neulepuodissa vaaleasävyiseen villatakkiin, jota koristaa hartioiden kohdalle asettuva perinteinen islantilainen neulekuvio. Lapasia, myssyjä ja huiveja on niitäkin koristeltu kaunein kuosein. Valitsen harmaan villaisen huppuhuivin, jossa on lampaannahkareunus. Käsityöläisyys on Islannissa voimissaan, ja islanninlampaanvillasta kudottuja villapaitoja näkyy yleisesti katupukeutumisessa. Tarjolla on myös huovutettuja sekä tinasta ja laavasta tehtyjä koruja. Näissä on ripaus viikinkiajan tunnelmaa. 

Näyteikkunassa mallinuken päällä katselen islantilaisen vaatesuunnittelun näytteitä. Erikoiset, mutta pelkistetyt leikkaukset ja huolitellut yksityiskohdat tekevät vaatteista jännittävän ja kovin skandinaavisen näköisiä. Suunnittelussa voi huomata saaren luonnon muotojen ja maisemien vaikutuksen. Sama näkyy Reykjavikin pääkirkon arkkitehtuurissa, joka muistuttaa kovasti merenrannalla näkemiäni liuskeisia kivimuodostelmia. Talot ovat kuin suomalaisia puutaloja, mutta ulkoseinät on päällystetty pellillä mereltä puhaltavan kovan tuulen vuoksi. Maaseudulla entisajan islantilaisasumukset ovat ruohokattoisia. 

Tarjoilija tuo meille ruokalajien välissä keittiön terveiset. Lautasella on Islannissa usein kalaa ja lammasta. Suomessakin myytävä rahkamainen ja proteiinipitoinen Skyr on oiva välipala. Reykjavikissa on useita nimenomaan kalaruokiin erikoistuneita ravintoloita. Arktista eksotiikkaa edustavat ruokalistassa lunnit eli meripapukaijat, sekä kiistelty valaan liha. Monet islantilaiset kokevat valaanpyynnin kuuluvan perinteisiin elinkeinoihinsa, eivätkä haluaisi lopettaa pyyntiä.

Satamasta lähtee valaankatseluretkiä merelle. Aluksen perässä oleva suuri perämoottori kuljettaa nopeasti avomerelle. Ohitamme kauempaa pienen saaren, jossa lunnit istuskelevat vieri vieressä. Lintubongareille lähtee retkiä satamasta tälle lunnien asuttamalle saarelle. Reissullamme näemme pari delfiiniä ja vedessä pyörähtää valaanpyrstö.

Reykjavik oli minulle hyvä kaupunkikokemus. Se oli jollain tapaa tuttu, mutta kuitenkin ihan erilainen. Pohjoinen raikas tuulahdus.