Sain kokea arktisia luontohetkiä muutama vuosi sitten Islannissa. En tiennyt oikein ennen matkaa, mitä maalta odottaa. Kartassa näkyi ikijäätikköä ja luonto näytti karulta, meren ympäröimä maa. Islanti oli hieno yllätys, vielä ihanampi ja monipuolisempi, kuin osasin aavistaa. Sitä kauniimpina kukat kohoavat mustasta maasta.

​Islannissa todella tuntee olevansa luonnossa ja yhdessä luonnon kanssa. Aktiivisia tulivuoria riittää, Hekla ja Eyjafjallajökull ovat tuttuja nimiä monille. Lentoliikennettä sotkeneen tulivuoren tuprautuksen jälkeen maa vuoren juurella oli paikallisten mukaan tuhkasta mustanaan. Pari vuotta purkauksen jälkeen maa oli toipunut taas vehreäksi. Islanti on Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen saumakohdassa, siksi maanjäristyksetkin ovat yleisiä. Sauma näkyy railona mannerlaattojen välissä. Sentti sentiltä se levenee pientä vuosivauhtia. 

Geysir-alueelle saapuminen käy nenään. Alueen tunnistaa höyryävästä ja kuumuutta hehkuvasta maasta, jonka rikkipitoinen maaperä tuoksuu kananmunalta. Geysirit höyryävät sylkäisten tasaisin väliajoin kiehuvaa vettä ilmaan. Kauempana hohtaa ikijäätikkö, kimaltaen valkoisena kesäpäivän auringossa. Jäätiköltä virtaava makea sulamisvesi ja suolainen merivesi sekoittuvat joessa kirkkaaksi ja turkoosiksi vedeksi. 

Atlantin aallot iskevät rantahiekalle, joka hohtaa mustana siihen sekoittuneen tuhkan vuoksi. Islannissa on upeita valkohiekkaisiakin rantoja. Vesiputouksista Gullfoss, Skogafoss ja Seljalandsfoss ovat kai ne tunnetuimmat. Kauniita kaikki, jokaisella oma sielunsa. Seljalandsfossin voi kiertää putouksen takaa kulkevaa polkua pitkin kuunnellen ryöppyävän veden pauhua ja katsellen vesipisaroista heijastuvia sateenkaaria. 

Unohtumattomia hetkiä erämaassa. Reykjavikista voi hypätä bussiretkelle tutustumaan erämaahan. Toiset retket painottuvat luontoon ja toiset enemmän kulttuuriin. Saaren ympäri kiertävää päätie numero 1:stä pitkin pääsee ajamaan henkilöautolla. Mutta jos on aikeissa mennä sivuteille, on syytä vuokrata kunnon maasturi. Sellaisilla islantilaiset itse ajavat.

Hienovaraisin merkein luonnosta on otettu tarvitsemansa. Yksinäinen tie halkoo maisemaa. Putkitukset maastossa tuovat geotermista voimaa erämaan halki kaupunkiin. Maan sydämestä lainattua lämpöä, kun luonto antaa osan voimistaan ihmisille. Lopuille voimille ei voi mitään, niihin on Luontoäidillä valta.

Ikijäätiköillä voi vaeltaa, mutta ilman opasta vaellukselle ei kannata lähteä. Jäässä voi olla kilometrinkin syvyisiä railoja. Yksi kerrallaan pisarat tippuvat maahan ikijäätikön reunalla. Joskus tätä jäätikköä ei enää ole. 

Ihana tapa tutustua erämaahan on hevosvaellus lempeillä ja sitkeillä islanninhevosilla. Harmi, kun en matkallani ehtinyt hevosen selkään, ehkä ensi kerralla? Islannin omat eläinrodut ovat herkkiä muiden maiden eläintaudeille, mutta muuten luotuja kestämään arktisia olosuhteita. Islanninlampaat maistelevat ruohoa laajoilla peltoaukeilla kavuten välillä tulivuoren vehreää rinnettä ylemmäs. Islanninlampaan villa on erityisen lämmintä ja tuulenpitävää.

Puita edessä avautuvassa maisemassa on vähän, varsinaista metsää ei ollenkaan. Silmä tottuu laakeisiin näkymiin ja erämaan kauneuteen. Lumoavaan sekoitukseen jäätä ja tulta. On helppoa rakastua maahan, jossa vedellä on monta sävyä ja tuuli tuntuu joka päivä erilaiselta.

Suomi 100 hengessä ajattelin kertoa kuvin minulle rakkaita matka- ja luontokokemuksia tässä kauniissa kotimaassa. <3 Kirjoitinkin aiemmin, että löysin kotimaanmatkailun kunnolla vasta muutama vuosi sitten.

Tässä on tuttuja kuvia viehättävien pitsihuviloiden Hangosta, josta kerroin jo aiemmin. Ja saattaapa olla paloja tulevista tarinoista. Majakat ovat uusin rakkauteni, kuvissa vilahtaakin yksi niistä.

Kiitos Suomi maisemista, joita olen saanut jo löytää. Hetkistä rantakallioilla ja pakkashangilla. Kiitos kotimaasta, jonne on sittenkin aina yhtä suloista palata matkoilta.