Kiemuraiset vuoristotiet kuljettavat pitkin reittiä Nizza-Grasse-Castellane suuntana Ranskan Provencen maaseutu. Tietä kulkiessa päätyy ajamaan upean luonnonpuiston halki. Gorges du Verdon on Euroopan Grand Canyoniksi kutsuttu jokikanjoni, jonka ympärille levittyy rauhallinen luonnonpuisto. Verdonin joki virtaa tumman turkoosina kanjonin pohjalla. Alhaalla jossain näkyy kumiveneellä melojia, kenties he aloittivat matkansa Castellanen kylästä.

Provence-Alpes-Côte d’Azurin alueella on paljon luonnonpuistoja ja ihania pikkukyliä. Marseille on hallintoalueen pääkaupunki, Nizza sen hurmaava sisar. Gordes du Verdonista en ollut aiemmin kuullutkaan. Tälle tielle lähdettiin löytääksemme laventelipeltoja. Maisemat aukenivat uljaina edessämme, kun pysädyimme tien varteen jaloittelemaan. Kallioon kaiverretulla serpentiinitiellä ajaminen käy käsiin, kun rattia on jatkuvasti käännettävä puolelta toiselle. Tässä paikassa tuntui, että samalla sielukin lepäsi.
​
Parempi on kyllä osata edes hieman ranskaa maaseudulla, jossa nimittäin ei juuri englantia ymmärretä! Pärjäsimme minun auttavalla ranskallani, joskin yksi pizzan tilaus oli hieman yllätys. Madam kun kiikutti eteemme pizzan, jossa oli täytteenä pelkkää sipulia, ei edes tomaattikastiketta! En muista mitä odotimme saavamme, mutta lähti nälkä toki sipulipizzallakin. 

En muista milloin tarkalleen sain ajatuksen, että minun on päästävä laventelipellon laidalle. Kuitenkin tiesin sen varmasti ja aloin selvittää, missä violettia satoa korjataan. Ranskan Provenceen laventelit yhdistää vahvimmin, mutta ainakin Yhdysvalloissakin on laventeliviljelmiä. Kasvin kukinta-aika on kesäkuusta elokuulle, ja Provenceen on varminta mennä heinäkuun alussa. Tutkin kartasta, missä päin laventelia on ja mistä käsin alueelle olisi helpoin päästä. Niin varattiin lennot Nizzaan.

Naurattaa, kun muistelen ensimmäistä yritystä löytää peltoja. Matkustimme koko päivän Nizzan pohjoispuolelta kulkevaa pikkuruista junareittiä ja junassa oli niin käsittämättömän kuuma ilman ilmastointia. Eihän sillä reissulla mitään peltoja näkynyt, vuoristoista reittiä puksuttavan junan ikkunasta. Päätepysäkki oli kylä, jossa vanhat monsieurit pelasivat petankkia puistossa. Vaikka kyllä pikkuruinen aavistus jo oli, että jossakin lähellä täällä on violettia silmänkantamattomiin. Jostain kulkeutui laventelin tuoksua, mutta ehkä se oli hajuvesipullosta.

Maaseudulle ei kulje junia eikä busseja, joten vuokra-auto on ainut mahdollisuus päästä pellon laidalle. Nizzassa ajaminen ei houkuttanut, joten varasimme vuokra-auton Grassen pikkukaupungista, joka on tunnettu hajuvesitehtaistaan. Grasseen pääsee Nizzasta bussilla muutamalla eurolla. 

Matka perille kesti aika pitkään ja tiet olivat kiemuraisia vuoristoteitä. Mutta tie vei minne pitikin ja ehdimme ehkä tunnin ajella varsinaisella viljelyalueella. Yksi traktorikuski ajoi tietä pitkin ja tervehti meitä, muuten vain harvakseltaan joku auto ajoi tietä pitkin. Harmi, kun ei ehditty pidemmälle ja syvemmälle laventelialueelle. Valensolen kylä on laventelin viljelyn keskusalueita Ranskassa, siellä vietetään sadonkorjuujuhlia vuosittain. Olisipa mukavaa tulla joskus uudstaan. Pitemmäksi aikaa. Illaksi ajeltiin takaisin Nizzaan. Matka maaseudulle oli ihana ja matkan varrella oli muutakin nähtävää. Kerron siitä ensi kerralla!