Arvostan hallituksen otetta ja sen tekemiä vaikeita päätöksiä asettaa rajoituksia, terveys on kaikkein tärkeintä. Matkustella ehtii taas myöhemminkin. Sitten kun tämä epätodellinen ajanjakso on ainakin jollakin tavalla ohi, kaikesta osaa varmasti nauttia vieläkin enemmän kuin aiemmin. Niin puheensorinasta kahvilassa, lounaasta ravintolan noutopöydässä kuin siitä hetkestä, kun taas voi avata hotellihuoneen oven uudessa paikassa, laskea matkalaukun sängylle ja käydä itse pitkälleen viereen miettien mitä kaikkea kivaa lomalla tekee ja mihin paikkoihin tutustuu.
Matkailuyrittäjyyteni tuo pöytään siivun tuloistani, joten tilanne on tietenkin nyt siltäkin osin hankala ja jotakin sellaista, mitä ei pystynyt millään ennakoimaan. Sama tilanne on niin monella muullakin tietenkin tällä hetkellä. Myös alkukesän ja kevään hääkuvauskeikat ovat luonnollisesti peruuntuneet, kun parit ovat joutuneet siirtämään häänsä syksymmälle tai muuhun ajankohtaan. Uskon silti, että vaikka kalenterissa on nyt väljää ja varauskirja alkukesästä tyhjillään, alkavat sivut taas täyttyä. Toisaalta mietin, voivatko asiat mitenkään palata enää aivan entiseen, aikaan ennen pandemiaa? Lentävätkö lentokoneet taas entisellä kapasiteetilla ja voivatko ihmiset joskus vielä matkustaa sillä intensiteetillä, huolettomuudella ja tahdilla, mitä aiemmin? Toivon kovasti tiedemiehille taitoa ja onnea löytää tepsivät lääkkeet ja kehittää rokotteen koronaan, jotta musta huolen pilvi väistyisi ja pahin tilanne menisi ohi. Ja asiakkaat pääsisivät tulemaan taas mökkilomille tänne meillekin. <3 Onkin tuntunut vähän kummalta markkinoida tavalliseen tapaan mökkilomia, kun ei ole voinut ketään kannustaa matkustamaankaan hallituksen linjauksen mukaan. Mutta kyllä asiat palautuvat enemmän tai vähemmän ennalleen taas. Aina voi kuitenkin pitää yllä toivetta ja unelmaa matkustamisesta. Ehkä kehittelen myös Instagramiin jotain virtuaalista kävelyretkeä mökkirantaan tai muuta. Olemme tehneet pientä pintaremonttia toisella mökillä. Muutama maisema on päätynyt tauluksi toisen mökin seinälle ja muutenkin olen uudistanut vähän sisustusta, eli kaikenlaista pientä toiminnan kehittämistä tulevia kausia ja toivottavasti jo loppukesää varten. Niin ja jäät lähtivät toissapäivänä järvestä, kyllä kevät tulee kuitenkin. <3 Eilen illalla ehdin rantaan ihailemaan ihanaa auringonlaskua järvelle ja ottamaan pari kuvaakin. Seuraavina juttuina blogiin on tulossa jonkun aikaa mielessäni ollut Suomen hiekkarantojen esittelypostaus. Uskon ja toivon kotimaan matkailun toipuvan tästä ensimmäiseksi. Niin monella on kaipuu kokea uusia paikkoja ja maisemia ja tässä hienossa kotimaassamme on vaikka mitä näkemistä ja kokemista! Lisäksi valmisteilla on postaus lempimatkakirjoistani, jotka auttavat onneksi pahimpaan matkakaipuuseen tarinoiden ja miljöökuvausten muodossa ihan kotisohvalta käsin. Pitäkää itsestänne huolta ja haaveillaan yhdessä tulevista matkoista! Olen kiitollinen, jos sinäkin tulet mökkeilemään tänne meille Etelä-Savoon Mäntyharjuun, kunhan maailma on toipumaan päin tästä kriisistä. Kettukalliolle postauksen kuvien maisemiin ja tunnelmiin löydät täältä: https://www.lomarengas.fi/mokit/mantyharju-kettukallio-6982 annea blog
16 Kommentit
26/4/2020 21:00:25
Moi Anna! Hyviä aatoksia aiheesta, itsekkin pohtinut samoja asioita. Kotimaan matkailu toipuu varmasti ensimmäisenä mikä on hieno juttu! Täällä mekin jännitetään eri kohteissa ulkomailla miten pandemian kanssa käy ja miten koneet täältä suomeen jatkossa lentävät.. Tsemppiä jatkoon, yhdessä me tästä selvitään! 🙌
Vastaa
29/4/2020 10:09:28
Näinpä juuri, jännitystä on niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, että miten tästä jatkuu eteenpäin. Toivotaan toipumista ainakin jollakin aikavälillä niin koti- kuin ulkomaanmatkailulle! :)
Vastaa
27/4/2020 00:05:12
Minäkin uskon kotimaan matkailun toipuvan ensimmäisenä. Tai oikeastaan en vain toipuvan, vaan lisääntyvän. Uskon, että useat ihmiset ovat käyneet oman lähialueidensa luontokohteissa (miksei muissakin) entistä enemmän ja toisaalta ovat ehkä kiinnostuneita kokemaan jatkossa kotimaan kohteita hieman laajemmaltakin alueelta.
Vastaa
29/4/2020 10:12:26
Näin varmasti on, ensin löydetään lähiluontokohteet ja toivottavasti pian taas pääsee tutustumaan laajemminkin Suomen alueen upeisiin kohteisiin. Varmasti tosiaan ei pelkästään toivu vaan toivottavasti jopa lisääntyy jo ennen kriisiä hyvässä nosteessa ollut kotimaanmatkailu! :)
Vastaa
27/4/2020 09:08:21
Minä en arvosta hallitusta pätkän vertaa ja olen synkkä tulevaisuuden suhteen, mutta kuvat näyttävät kyllä hienoilta ja houkuttelevilta.
Vastaa
29/4/2020 10:17:35
Haasteellisia aikoja nämä kyllä ovat kaikin puolin. Eikä helppoa tietä ole tästä tilanteesta ulos.
Vastaa
29/4/2020 10:19:27
Kiitos kommentistasi! Ja tervetuloa Mäntyharjulle :)
Vastaa
27/4/2020 21:23:45
Ihania luontokuvia. Luonnossa kävellessä aina välillä unohtuu mikä aika edes on, luonto kun on entisellään ja valmistautuu kesään. Ja linnut laulavat!
Vastaa
29/4/2020 10:20:56
Kiitos! Onneksi tosiaan on sentään kevät tämän kaiken keskellä.
Vastaa
28/4/2020 07:30:41
Vaikken Suomessa asukkaan, niin kovasti toivon, että ainakin kotimaa avautuisi kotimaanmatkailulle tänä kesänä. Siinä on monen ihmisen elanto kyseessä – ja monen elämykset. Kotimaa on niin hieno matkakohde, että on oikein hyvä, jos ihmiset suuntaisivat vaihteeksi lähelle kaukomaiden sijaan.
Vastaa
28/4/2020 18:07:14
Kuvien maisemat ovat kieltämättä todella kauniita. Itse olen kotimaan kesät viettänyt enimmäkseen meren äärellä - jossain määrin taitaa olla niin, että ihmiset ovat meri- tai järvi-ihmisiä ja se missä on lapsuutensa kesät viettänyt määrää hiukan tuota suuntaa.
Vastaa
29/4/2020 10:25:57
Olen miettinyt ihan samaa, että varmaan suomalaiset kokevat joko järven tai meren tutummaksi ympäristöksi liittyen siihen, missä mökkilomia vaikka on viettänyt tai onko asunut merenrantakaupungeissa. Niinpä Suomesta voi löytää vaikka mitä uutta kun itsekin järvi-ihmisenä olen suunnannut merenrannoille lomille. Pääkaupunkiseudulla on kyllä upeita rantoja! :)
Vastaa
30/4/2020 14:12:03
Toivotaan kotimaan matkailulle menestyksekästä kesää! Ehkä mekin tehdään joku pieni kotimaanpyörähdys seuraavia ulkomaanreissuja odotellessa. Ihania maisemia tuolla Mäntyharjulla.
Vastaa
Nämä ovat kyllä kovia aikoja matkailualalla. Onneksi lähimatkailu on nyt noussut arvoon arvaamattomaan, joten eiköhän mökkilomista kiinnostuneita asiakkaita löydy, kunhan tilanne hieman rentoutuu. Noiden maisemien äären kyllä varmasti moni pakenisi mieluusti hullua maailmaa.
Vastaa
Kommenttisi lähetetään sen hyväksymisen jälkeen.
Jätä vastaus. |
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? KIRJA TILATTAVISSAARKISTO
marraskuu 2024
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|
Copyright ⓒ Anne A. Photography 2025 |
SEURAILETKO JO?
|