Anne A.
  • TIETOKIRJAT
  • MATKAILUSISÄLLÖT
  • Kettukallio ja Ketturanta
  • Matkahetket -blogi
  • Valokuvaus
    • Portfolio

Matkahetket -blogi

LINNAHOTELLISSA IMATRALLA

25/3/2018

16 Kommentit

 
Picture
Imatran Valtionhotelli on paikka, jonne minun oli päästävä puhtaasti kirjan miljöön vuoksi. Laila Hirvisaaren Imatra-sarja on yksiä lempikirjoistani. Voiko parempaa olla kuin historiallinen romaani hyvällä tarinalla ja henkilöhahmoilla? Kirjan 1900-luvun alun tunnelmaa saa tavoitettua tässä 1903 valmistuneessa hotellissa. Jo tuota ennen tällä paikalla on ollut puusta tehtyjä hotelleja. Voi kuvitella, kuinka hotelliin on saavuttu hevoskärryillä ja purettu hatturasiat sun muut matka-arkut kyydistä ennen lomakauden alkua.

Valtionhotelli on aivan lähellä Vuoksen rantaa, ikkunoista näkee alas rosoisille kallioille. Veden ryöppyäminen on varmasti ollut huikea näky ja pauhu huumaava silloin, kun vesi on ryöpynnyt valtoimenaan. 1937 se valjastettiin voimalaitoksen käyttöön. Imatran koski on Suomen kansallismaisemaa aidoimmillaan ja samalla Suomen vanhimpia nähtävyyksiä. Koski ei reissumme aikaan ollut kuohuissaan, mutta uoman jyrkät reunat ovat vaikuttava näky nekin. Olen kyllä kerran muistaakseni nähnyt, kun vesi on koskessa valloillaan. Koskialuetta ympäröi Kruununpuisto, joka on varmasti kaunis kesällä. Nyt tuli olo. että haluaisi uudestaan kesäaikaan kävelemään puistoon ja istahtamaan hetkeksi huvimajaan.

Muuten reissu meni vähän sumussa, kun se oli esikoisemme ensimmäinen hotelliyö vauvana enkä muista nukuimmeko kukaan oikein silmällistäkään. Hampaita tehtiin, joten unet olivat vähissä. Mutta ei se mitään, mukavaa on olla reissussa nukkui tai ei. Olen muutenkin vähän huono-uninen, että helposti ensimmäisenä yönä uudessa paikassa nukun huonommin, joten siksikin on kiva olla useampi yö samassa paikassa. Joka tapaukessa hotelliyö on aina mukavaa vaihtelua, eikä silloin haittaa kolea sää tai harmauskaan. 
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
Picture
annea blog
16 Kommentit
Jenni / Unelmatrippi link
25/3/2018 13:24:40

Ai että, Valtsu! <3 Imatran Valtionhotelli kuuluu mielestäni Suomen komeimpiin rakennuksiin. Olen alun perin kotoisin Imatralta, joten rakennus on harvinaisen tuttu. En ole tosin yöpynyt siellä koskaan (tämä pitäisi varmaan korjata!), mutta meillä oli aikanaan mm. vanhojentanssien jatkot linnan kellarissa. Oli arvoisensa paikka niille, ihan mahtava miljöö. Siihen aikaan kellarissa toimi baari, en tiedä miten nykyään. Suosittelen käymään Imatralla joskus kesällä ja katselemaan koskinäytöksen, se on hieno. Kruununpuisto on myös kauniimpi kesällä, ja siinä Vuoksellahan voi tehdä pienen jokiristeilynkin halutessaan.

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
28/3/2018 12:19:05

Kiva, että sinulle tuli muistoja mieleen tästä postauksesta! Ehdottomasti olisi käytävä Imatralla kesäaikaankin ja tuo jokiristeilyvinkki on kiva, en tiennytkään että sieltä lähtee risteilyjä.

Vastaa
Heidi / Himomatkaajan turinoita link
26/3/2018 13:33:29

Imatralla on tullut käytyä useastikin ja joka kerta ihailen tuota linnamaista mielikuvitusta hivelevää hotellirakennusta. Vielä en ole päässyt sen aulaa pidemmälle, mutta ehkäpä sitten joskus?

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
28/3/2018 12:20:57

Tässä hotellissa kannattaa kyllä yöpyäkin, jos mahdollisuus vain on. Pidin paikan tunnelmasta ja rakennus on kyllä ulkoapäin todella hieno ja näyttävä!

Vastaa
Sonja | FIFTYFIFTY link
27/3/2018 18:50:51

Toi on kyllä todella hienon näköinen hotelli! Ja ihan parasta, että pääsee yöpymään juuri jonkun kirjan tai elokuvan maailmaan. Harvemmin tulee tehtyä hotellimatkoja, eli siis sellaisia, jossa yöpaikka on pääosassa, mutta tämä oli teille varmasti sellainen. :) Meillä on tulossa sellainen toukokuussa, kun suunnataan Järvisydämeen.

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
28/3/2018 12:22:58

Tämä oli meille tosiaan reissu, jolla itse yöpaikka oli päämääränä. Voi Järvisydämeen olen haikaillut itsekin, se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja rentouttavalta paikalta! Varmasti hieno elämys päästä sinne.

Vastaa
Anna | Muuttolintu.com link
28/3/2018 07:02:44

Kivannäköinen paikka! Lappeenrannan tyttönä Imatrallakin on tullut paljon pyörittyä ja täällä olen aina halunnut yöpyä. Ehkä vielä joskus!

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
6/4/2018 12:36:55

Kyllä tuolla kannattaa yöpyä, jos vain on mahdollista! Tunnelmallinen hotelli sisältäkin.

Vastaa
Laura / Nordic Wife link
28/3/2018 16:18:34

Imatran Valtionhotelli on upea! Kesävinkkinä suosittelen Imatran kesäteatteria - esitykset ovat olleet monena vuonna tosi hyviä, ja jo miljöö siinä Vuoksen varrella on aivan ihana.

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
6/4/2018 12:40:25

Sepä olisikin mukavaa, mennä joskus kesäteatterireissulle Imatran maisemiin. Hyvä vinkki!

Vastaa
Kaisa / Mutkia Matkassa link
30/3/2018 21:12:17

Olen käynyt pihalla ja kosken varressa kävelemässä mutta en sisällä hotellissa. Yö siellä on varmasti jo puitteiden ansiosta elämys! Mielenkiintoinen historia eikä noin vanhoja hotelleja taida Suomessa montaa olla...

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
6/4/2018 12:41:49

Ei tosiaan montaa näin vanhaa hotellia varmaan ole - olisikin kiinnostavaa kartoittaa joskus tarkemmin Suomen vanhimpia käytössä olevia hotelleja. :)

Vastaa
Aron / Ja sitten matkaan... link
1/4/2018 06:49:51

Valtionhotelli on kyllä upea rakennus. Olen tosin nähnyt sen vain ulkoapäin. Varasin joskus vuosia sitten huoneen tuolta, mutta suunnitelmat muuttuivat, eikä koko Imatran reissu koskaan toteutunutkaan.

Vastaa
Anne/ Matkahetket link
6/4/2018 12:45:06

Hieno se kyllä on ja tunnelmallinen hotelli sisältäkin! Jospa joku toinen kerta onnistuu sinulla yöpymisreissu tuonne, jos ensimmäinen yritys peruuntui. :)

Vastaa
Johanna / Fin Nomads link
1/4/2018 11:34:50

Upean näköinen paikka kyllä! Ei ihan heti uskoisi että Suomesta löytyy noin linnamaisia rakennuksia :) Kelpaisi kyllä viettää yö tuollaisessa ympäristössä.

Vastaa
Anne Airaksinen link
6/4/2018 12:47:44

Aika ainut laatuaan taitaa tosiaan olla linnamaisuudessaan Suomessa tämä hotelli. Ja kun siellä on se itselleni mieluisa vanhan rakennuksen tunnelma. <3 Sellaista ei uuteen hotelliin oikein saa, historian havinaa.

Vastaa

Kommenttisi lähetetään sen hyväksymisen jälkeen.


Jätä vastaus.

    Picture

    BLOGISTA

    Tervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä,  tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? 
    ​

    ILMESTYY PIAN!

    Kuva

    KIRJA TILATTAVISSA

    Kuva

    ARKISTO

    helmikuu 2025
    marraskuu 2024
    maaliskuu 2024
    marraskuu 2023
    huhtikuu 2023
    heinäkuu 2022
    tammikuu 2022
    marraskuu 2021
    elokuu 2021
    huhtikuu 2021
    maaliskuu 2021
    tammikuu 2021
    joulukuu 2020
    lokakuu 2020
    syyskuu 2020
    elokuu 2020
    kesäkuu 2020
    saattaa 2020
    huhtikuu 2020
    helmikuu 2020
    joulukuu 2019
    syyskuu 2018
    kesäkuu 2018
    huhtikuu 2018
    maaliskuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    joulukuu 2017
    marraskuu 2017
    lokakuu 2017
    elokuu 2017


    ​INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY


    MATKASSA MUKANA

    Picture

Copyright ⓒ Anne A. Photography 2025

​[email protected]

SEURAILETKO JO?
  • TIETOKIRJAT
  • MATKAILUSISÄLLÖT
  • Kettukallio ja Ketturanta
  • Matkahetket -blogi
  • Valokuvaus
    • Portfolio