Viime postauksen innoittamana päätin kaivaa matkamuistolippaastani esille postikortit, joita olen reissuilta ostanut. En tosiaan aina matkoilta postikortteja osta saati mitenkään kerää, mutta koska valokuvat kiinnostavat muutenkin, olen usein ostanut kortin pari reissuilta mukaan ja myös lähettänyt niitä silloin tällöin matkoilta ystäville. Olen kerännyt muitakin lippuja ja lappuja ystävältäni saamaani somaan matkamuistolippaaseen ja myös Nizzasta ostetuihin keksirasioihin.
Postikortissa kiehtoo se, että se on pieni ja edullinen konkreettinen muisto matkoista. Usein valitsen mieluiten historiallisia tai muuten paikan kulttuuria ilmentäviä kortteja, jotka eivät kilpaile omien matkakuvien kanssa. Esimerkiksi Islannista ja Ranskan Provencesta olen kyllä ostanut myös maisemakortteja sellaisista maisemista, joita en juuri omalla reissulla ole nähnyt, mutta jotka paikkaa ilmentävät. Museokaupoista löytyy historiallisia hienoja kortteja, kuten viime kesänä Werlasta lapsille ostetut kala -aiheisesta koulutaulusta tehdyt postikortit ja kuva Werlan tehdasrakennuksesta painettuna hienolle rustiikkiselle kartongille. Budapestista hankin tähän liittyen myös nämä kauniit muistikirjat, joissa on historiallisia kuva-aiheita. Imatran Valtionhotellista ostettujen historiallisten korttien kuva-aiheet ovat ajalta, jolloin koski oli vielä vapaana. Kortit, joissa näkyy ajan kuva, tarjoavatkin nyt ja myöhemmin mielenkiintoista tietoa juuri kyseisen kohteen historiasta. Prahassa taas kävimme observatoriossa, josta ostin avaruuskortteja ja vaikka katsoimmekin kaukoputkella, ei tällaisia näkymiä sentään saatu näköpiiriin, mitä korteissa on kuvattuna. annea blog
13 Kommentit
18/4/2021 11:49:10
Miten ihana korttirasia! Itse ostin nuorena postikortteja nimenomaan muistoksi reissusta itselleni, mutta nykyään en matkamuistoja edes kortin vertaa osta. Sen sijaan lähetän postikortin kummilapsellemme, ja tästä perinteestä aion pitää kiinni. Joitain kauniita postikortteja olen ostanut ulkomailta jemmaan myös tulevaa käyttöä
Vastaa
21/4/2021 10:38:38
Onpa kiva perinne lähettää kummilapselle kortti matkoilta, voisinkin lainata tätä perinnettä ja lähettää omallekin kummilapselleni joskus kortteja reissuilta. Hyvä idea myös ostaa syntymäpäiväkortteja matkoilta, löytyy vähän erilaisia kortteja.
Vastaa
19/4/2021 13:47:00
Myös minulla oli ennen tapana ostaa postikortti lomareissuilta eri maista, ja keräsin niitä työpisteen seinälle työpäiviä piristämään ja seuraavia reissusuunnitelmia / matkahaaveita inspiroimaan. Nykyään ei tule enää ostettua mitään matkamuistoja, kun ei ole kotia tai juuri omaisuuttakaan, mutta tuon lomamatkojen korttikokoelman muistaakseni sentään säilytin Suomeen jääneiden tavaroiden joukossa. Sinun korttirasia on ihana, ja pidän myös tuosta ajatuksesta ostaa erityisesti historiallisia maisemia kuvaavia kortteja.
Vastaa
21/4/2021 10:40:55
Kiitos, tämä rasia on kyllä ollut kiva ja matkamuistoille sopiva. Joka kerta en tosiaan itsekään kortteja osta, mutta silloin kun mieleisiä sattuu kohdalle.
Vastaa
20/4/2021 20:59:22
Kivojahan muistoja kortit ovat. Tapasin joka matkalta lähettää äidilleni kortin, hän ilahtui niistä. Nykyään kun äitini on jo edesmennyt ei ole ketään joka arvostaisi kortteja. Nuo historialliset kortit Imatralta ovat aidosti upeita.
Vastaa
21/4/2021 10:43:15
Voi tosiaan olla, ettei moni arvosta nykyään postikortteja. Toisaalta musiikkimaailmassakin on taas kiinnostusta kasetteihin ja vinyyleillä onkin ollut pitkään oma kannattajajoukkonsa, eli ehkäpä tällainen asia kuin postikorttikin joskus taas muuttuu kiinnostavammaksi.
Vastaa
22/4/2021 12:49:37
Vain äärimmäisen harvoin ostan kortteja - joskus jostain museoista ehkä, tai jotain mietelausekortteja.
Vastaa
24/4/2021 09:45:16
Onpa ihastuttava rasia! Mä ostin kans aiemmin kortteja ja säilytin kaiken maailman metrolippuja, pääsylippuja yms. mutta sittemmin kaappeja siivotessa heitin ne pois, kun en niitä koskaan ollut edes kattonut matkan jälkeen. Harrastin nuorempana myös postcrossingia, ja ne kortit on edelleen tallessa kansioissa. Nykyään lähetän kortin pidemmiltä matkoilta vähintään äitille, siskolle ja veljen perheelle. Äitin luona just vähän aikaa sitten katottiinkin mm. mun ensimmäisen soolomatkan korttia :)
Vastaa
25/4/2021 16:59:22
Postcrossingia en olekaan itse harrastanut, vaikka olen monesti miettinyt että voisi olla kiinnostavaa. Minulla on myös tosiaan tallessa pääsylippuja, metrolippuja ym matkoilta, suunnittelen liimaavani ne joskus vihkoon niin eivät ole ihan hujanhajan ja tulisi ehkä katseltuakin niitä myöhemmin. :)
Vastaa
Täytyykin kaivella omia kortteja esiin ja muistella missä tullut reissattua. Ostin aikoinaan Egyptissä asuessa paljonkin kortteja, jotta pitkillä bussimatkoilla Sharmista Kairoon saatoin kertoa etukäteen Egyptiläisen museon parhaita kohteita. Ja osaksi siksi tein näin, kun museossa ei saanut sisällä opastaa ollenkaan. Jokunen kortti tuli vastaan mun ekalta ulkomaan reissulta, vuonna 1991 Floridaan, kun siivosin lapsuuskodin kaappeja viime kesänä.
Vastaa
25/4/2021 16:56:12
Mielenkiintoinen tapa käyttää kortteja bussimatkoilla! Ja juuri noihin vanhoihin reissukortteihin on mukava törmätä pitkän ajan kuluttua, kun ei muistakaan mitä kaikkea niihin on kirjoittanut.
Vastaa
25/4/2021 09:15:44
Itselleni en ole postikortteja "kerännyt" matkoilta, mutta joka kerta lähetän niitä äidille ja naapurille. Pitää jatkossa ruveta lähettämään itsellenikin, niitä on kiva lukea sitten aikojen saatossa.
Vastaa
25/4/2021 16:54:03
Olisi tosiaan kiva idea lähettää itselleenkin kortti - jäisi postimerkki ja postileimakin lisäksi muistoksi!
Vastaa
Kommenttisi lähetetään sen hyväksymisen jälkeen.
Jätä vastaus. |
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? KIRJA TILATTAVISSAARKISTO
maaliskuu 2024
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|
Copyright ⓒ Anne A. Photography 2024 |
SEURAILETKO JO?
|