Olen suunnitellut jo todella pitkään tekeväni pienen valikoiman postikortteja valokuvistani. Kuviani on vuosien mittaan päätynyt lehtiartikkeleiden lisäksi oppikirjojen kuvituksiksi, yritysten markkinointimateriaaleihin ja kirjankin kansikuvaksi, mutta en itse ole näistä vielä konkreettisia tuotteita tehnyt.
Mikä olisikaan mukavampaa kuin laittaa postikortilla tervehdys ystävälle ja läheiselle nyt kun tämä hämmentävä korona-aika on kutistanut tapaamiset ja piirin muutenkin pienenpieneksi. Postikortit toki voivat jäädä helposti vuosien virrassa piironginlaatikkoon, mutta tulevat sieltä silloin tällöin vastaan. Toisin kuin sähköiset tervehdykset, jotka useimmiten vain häviävät päivitysten virtaan ja viimeistään siinä vaiheessa, jos joutuu vaihtamaan puhelinta. Sitä paitsi sanat ja kuvat eivät varmaan yhdisty missään muussa niin hyvin kuin postikortissa! Tänä talvena minulla onkin ollut ensimmäisen kerran pitkästä aikaa aikaa puuhastella korttiprojektin parissa. Nyt valmistui ja tuli painosta ensimmäinen satsi näiden Mäntyharjun laakeiden järvimaisemien koristamia kortteja! Kortit löytyvät nyt myynnissä myös Verkkopuodistani. Seuraavaksi minulla on suunnitteilla kevään juhlia silmälläpitäen Toivotuksia -korttikokoelma, jossa on ainakin ylioppilaalle, hääparille ja vauvaperheelle sopivat onnittelukortit. annea blog
6 Comments
27/3/2021 21:22:40
Tämä voisikin olla kiinnostava idea. Minkä verran pienen määrän kuvien postikorteiksi tekeminen maksaa?
Reply
28/3/2021 10:37:07
Riippuu paljon mistä painosta kortit tilaa, millaiselle kartongille painattaa kortteja eli onko kartonki miten paksua, mattaa vai kiiltävää, onko se niin sanottua Premium- laatua ynnä muuta.
Reply
29/3/2021 02:01:18
Auringonlaskukuva on kuin meidän mökiltä. Jos tuossa olisi keskellä pieni kivi, olisin aivan varma, että kuva olisi minun ottamani :-D On yksi aivan samanlaisissa väreissä oleva kuva itsellä, paikka on näköjään silti hieman eri. Taustasilhuetti on aivan samanlainen :-)
Reply
29/3/2021 12:32:10
Onpa sattunut sitten samanlainen auringonlasku kohdalle! Tämä kuva on vuosien takaa Lahnavedeltä Mäntyharjusta ja taivaanrannassa keskellä näkyykin Vihantasalmen puurakenteinen silta Honkahimmeli. :)
Reply
29/3/2021 13:36:30
Itse olemme pitkälti luopuneet postikorttien lähettämisestä, mutta matkaystävämme, joiden kanssa olemme muutamankin matkan maailmalle tehneet, ovat hurahtaneet niihin täysin, niin että heillä on niitä kotona arkistossa kymmeniä tuhansia. Jokaisesti kohteesta paitsi lähettävät niitä ostavat niitä myös kotiin kokoelmiinsa, mutta aika monessa maassa maailmalla tilanne alkaa olla jo se, että postikortteja ei ole enää myytävänä missään, näin esimerkiksi Afrikassa.
Reply
30/3/2021 11:36:14
Itse tykkään muutaman kortin aina lähettää matkoilta läheisille ja ostan omiin matkamuistoihinkin usein kortin tai pari. Etenkin kiinnostaa kyseiseen paikkaan liittyvät historialliset kortit, kuten viime kesänä Werlasta lapsille ostetut kala -aiheisesta koulutaulusta tehdyt postikortit. Luontokohteista kuten Islannista olen ostanut tulivuori -aiheisia maisemapostikortteja.
Reply
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
BLOGISTATervetuloa matkaseuraksi Etelä-Savoon ja Eurooppaan! Blogissa matkaillaan erityisesti kotimaassa, viivytään unohtumattomien maisemien äärellä, tutustutaan kiehtoviin kulttuurikohteisiin ja luetaan matkakirjallisuutta. Aina ei kovin kauaskaan tarvitse mennä kokeakseen virkistävän paikan ja maiseman. Mitä jos tänään kulkisi tuttuun paikkaan toista polkua? ARKISTO
November 2023
INSTAGRAM @ANNEAPHOTOGRAPHY
|