Näin talven kynnyksellä ajattelin muistella blogipostauksen muodossa alkukesän reissuamme eteläisen Italian lämpöön, Calabrian maakunnassa sijaitsevaan Capo Vaticanoon. Alkukesä oli hyvä aika matkustaa Italiaan, päivälämpötilat olivat +20-+25, eli varsin sopivia kesäsäitä. ​Tämä oli minulle kolmas kerta Italiassa ja matka innosti taas lisää kielen opiskeluun, kun Duolingossa olen nyt vuoden ajan opiskellut italian kurssia. Onko muuten muita Duolingolla opiskelusta innostuneita?

Calabrian maakunta on Italian nousevia matkailualueita ja siksi sieltä voikin tavoittaa hyvin aitoa ja autenttista tunnelmaa. Pidinkin tosi paljon Calabrian fiiliksestä. Alue on pääosin maaseutua, jossa tuotetaan paljon esimerkiksi punaista miedonmakuista sipulia ja tietenkin oliiveita ja muita italialaisia maataloustuotteita. Hotellit, kauniisti hoidetut puutarhat ja palvelu olivat  ensiluokkaista. Aitoa ja ystävällistä. Capo Vaticano on pieni paikkakunta ja Calabria alueena oli itselleni uusi pala Italiaa Gardajärven, Venetsian ja Sisilian jälkeen. Alueen aitoa tunnelmaa korostaa se, että vaikka hotelleja on alueella melko paljonkin, matkailijoita ei ole ruuhkaksi asti ja he ovat lähinnä italialaisia ja saksalaisia. Tienvarsien roskaisuus kiinnitti vähän huomiota verrattuna vaikkapa Gardan sliipatumpaan ilmeeseen. 
​
Majoituimme Hotel Marinellassa ja otimme tapamme mukaan puolihoidon eli aamupalan lisäksi söimme myös illallisen hotellissa. Illallinen olikin aivan todella runsas, alkupalapöytä, pöytiin tarjoillut alku- ja pääruoka, jotka sisälsivät useita ruokalajivaihtoehtoja ja lopuksi vielä joka päivä erilainen jälkiruoka eli vatsat sai todellakin täyteen. Italiassa ollessa tietysti lämmittää aina erityisesti se, että lapset saavat niin lämpimän ja arvostavan kohtelun niin ravintoloissa kuin muuallakin. Italialaiseen tapaan illallinen alkoi kello kahdeksalta ja ihmeesti tähän iltatankkaukseen tottui parin päivän jälkeen.

Koska Capo Vaticano on meren rannalla, ruokalistalla oli melko paljon seafoodia kuten mustekalaa ja rapuja ja lisäksi toki kotipannupizzaa, lasagnea ja muita italialaisia klassikoita. Kaloista miekkakalaa ja puna-ahventa, joita Sisiliassakin syödään. Jälkiruokina oli tiramisua ja pannacottaa sekä kakkuja ja hedelmiä. Hotellin aamupala oli runsas ja painottui perinteiseen italialaiseen tapaan makeaan aamiaiseen - eli ensin linjastolta otetaan cappuccinon kaveriksi kakut ja muut leivonnaiset ja sitten voi miettiä muita syömisiä. Tarjolla oli kyllä siis myös paahtoleipää, kananmunaa, juustoa ja leikkeleitä, jugurttia ja hedelmiä. Moni päivä sekä alkoi että päättyi kakun syömiseen, aivan mahtavaa. Italialaiset niin osaavat tämän la dolce vitan ja se on hyvä muistutus itsellekin jokaisen päivän tärkeydestä ja arvostamisesta.

Hotel Marinella on perhehotelli, joita aina lomillamme pyrimme valitsemaan majapaikaksi. Hotelli järjesti yhtenä iltana ihanan calabrialaisen grilli-iltaman, jossa siis illallinen tarjoiltiin ulkona läheisen sisarhotellin terassilla paikallista perinnemusiikkiesitystä ja toista discompaa musiikkiesitystä kuunnellen kauniissa kesäillassa.

Meren rannalle oli hotellilta pari sataa metriä tietä rinnettä alas. Rannalle tai sieltä pois pääsi myös kivalla rantajunalla, jossa italomusiikki soi tuoden lomafiilistä. Ranta oli kaunis,  Tyrrhenanmeri kimmelsi turkoosinsinisenä. Pääilmeeltään ranta oli siisti ja luonnon olosuhteiltaan viihtyisä poukamineen ja hiekkarantoineen. 

Vietimme rentoa oleilua vailla liikaa ohjelmaa. Hotellin uima-allas oli meillä päivittäin käytössä, lapset siellä viihtyivät mainiosti polskuttelemassa ja toinen lapsi oppikin loman päätteksi uimaan! Halusimme viettää aikaa tässä pienessä italialaiskylässä kävellen, nauttien luonnosta, käyden kaupassa paikallisessa pienessä ruokakaupassa ja tietysti gelatoa syöden. Alueen paikallinen herkku on tartufo, pallon muodossa tarjoiltu gelatojälkiruoka. Capo Vaticanossa on pari kivaa paikallistuotteita myyvää putiikkia, josta saimme kotiinviemisiksi omistajan itse viljelemistä oliiveista puristettua oliiviöljyä. Toinen kiva tuliainen kotiin olivat erilaiset kuivatut mausteseokset. Capo Vaticanossa on myös pari jäätelöbaari-kahvilaa, joista toisessa kävimme useampaan otteeseen ja lyhyen kävelymatkan päässä on myös näköalapaikka, joka tarjoili hivelevät maisemat meren ylle. 

Kävimme yhdellä päiväretkellä läheisessä Tropean kaupungissa hotellin järjestämällä kuljetuksella. Tropeassa aistii paikan pitkän historian, upeat näköalapaikat merelle ja todella avuliaat ja mukavat ihmiset. Tropeassa oli minusta jotakin erityisen aitoa, rouheaa, ikiaikaista ja keskikaupungin kujilla hieman basaarimaista tunnelmaa. Tropeaa olisin mielelläni tutkinut vielä pidempäänkin.

Koli on paikka, jossa olen kovasti halunnut käydä, muttei kuitenkaan ole aiemmin tullut lähdettyä juuri sinne. Sitä on vain pähkäillyt, olisiko kesä vai ruska-aika mukavin käyntiaika. Nyt talvilomaviikolla pääsimme vihdoin käymään lomamatkalla Pohjois-Karjalassa! Omatkin juureni ovat osittain Pohjois-Karjalassa, joten tämä matka tuntui merkitykselliseltä. Olen toki käynyt monta kertaa maakunnassa sukulaisten luona ennenkin, mutten kuitenkaan näissä paikoissa, joissa nyt kävimme. Ensin olimme Bombassa Nurmeksessa yhden päivän ja toisen päivän Kolilla Sokos Hotel Kolin kylpylähotellissa. Tämä oli kyllä aivan upea kylpylä- ja luontoloma! Hotellien osalta erityinen kiitos miten lämpimästi lemmikin kanssa matkustavat otettiin vastaan ja huomioitiin, etenkin Kolilla oli paljon muitakin koiran kanssa matkustavia. Aamupalat olivat todella maukkaat ja monipuoliset kummassakin hotellissa. Ja talvi tuntuikin juuri oikealta ajalta nähdä upea kansallismaisema. Talviaika mahdollisti myös sen, että ajoimme Pielisen yli jäätietä pitkin, mikä oli jännä kokemus sekin. 

Bomban kylpylä on todella mukava ja allas- ja saunaosasto monipuolinen. Suosikiksi taisi nousta tähtitaivaan alla kelluttelu lämpimässä ulkoporealtaassa ja lisäksi kuuma- ja kylmävesialtaat. Yövyimme karjalaiskylän hirsirivitalossa, mikä onkin lasten ja koiran kanssa matkustettaessa tosi hyvä majoitusvaihtoehto. Karjalaiskylän liepeillä on Bomba-talo, joka on arkkitehtuurisesti ja kulttuurillisesti hieno nähtävyys ja kylän tunnelmaa tavoittaa lisää rannalla olevan tsasounan eli ortodoksisen rukoushuoneen liepeillä. Hotellin piha-alueella oli kiva suunnistus- ja etsintätehtävä lapsille, jonka teimme ennen lähtöä ja jonka myötä aluetta tuli koluttua lisää.

Matka jatkui ja ajoimme Pielisen pohjoisreunaa pitkin Lieksan keskustaan. Lieksan leipomo oli kiva kahvipysähdyspaikka, valinta osui vitriineistä ihan nappiin maukkaan hedelmätartaletin muodossa. Myös rapeakuoriset karjalanpiirakat olivat tietysti todella hyviä. Sitten suunnattiinkin jäätielle ja kohti Kolia. Jäätie on noin seitsemän kilometriä pitkä ja sitä ylläpitää Liikennevirasto kahden muun vastaavan tieosuuden kanssa Suomessa. Lieksan jäätietä on ylläpidetty jo 1980-luvulta lähtien, muutamaa vuotta lukuunottamatta, jolloin sitä ei ole olosuhteiden vuoksi voitu jäälle tehdä. Autoille tarkoitetun tien vieressä on retkiluisteluun ja muuhun talviliikuntaan tarkoitettu väylä ja hauskana yksityiskohtana puolivälissä on riippumatto, jossa voisi huilailla ja mietiskellä maailmanmenoa.

Kolille saavuttaessa nousu hissillä ylös Sokos Hotel Kolille on hauska vaihe reissua. Heti ylös mennessä kävi selväksi, että onhan Koli nyt hyvänen aika aivan upea! Laskettelurinteet ovat ihan hotellin vieressä. Itse olen murtomaahiihtoihmisiä, joten rinteet jäivät kokeilematta, mutta patikkapolut olivat varsin hyvässä talvikunnossa Ukko-Kolin huipulle. Hohdokkain hetki olikin lähteä aikaisin aamulla koiran kanssa kiipeämään Ukko-Kolin näköalapaikalle. Nousu huipulle on vain 400 metriä hotellilta ja vastassa oli puiden välistä pilkottavan aamuauringon säteiden johdattelemana nähdä upea auringonnousu. Kyllä luontoäiti hemmotteli ja antoi parasta antiaan tällä talvisella matkalla. Kaipuu jäi tulla uudestaan muinakin vuodenaikoina Kolille ja patikoida silloin pitempiä reittejä kansallispuiston alueella ja upean Pielisen rannoilla.